Mielenterveys. Aihe, josta minun on pitänyt pitkään kirjoittaa. Tällä viikolla oli maailman mielenterveyspäivä. En kauheasti seuraa politiikkaa, mutta tiedän että tänä vuonna hallitus leikkasi mm. Mieli.ry:ltä, jossa ihmiset saavat helposti ilmaista keskustelu-, ja kriisiapua. Olen myös itse käynyt siellä joskus juttelemassa. Mielenterveyspalveluiden piiriin on yhä vaikeampi päästä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat menneet päivystykseen itsemurha-ajatusten kanssa ja toivoneet apua, ja heille on annettu joku lääke, jonka vaikutusta ei ole jääty seuraamaan ja sitten heidät on lähetetty kotiin. Olen myös seurannut läheltä, miten ensiavusta päästetään pois itsetuhoisesti käyttäytyvä läheinen, koska kriteerit auttamiselle ei täyty. Hoitopaikkoja ei ole. Sairaalat ovat täynnä ja ihmiset siellä kiireisiä. Olen joka kerta ollut yhtä järkyttynyt. Ja huolissani. Miten inhimillisyydestä onkaan niin suuri pula? Samalla erilaisiin koulutuksiin pääseminen on vaikeutunut, eikä esimerkiksi lääketieteelliseen ole minkäänlaista soveltuvuuskoetta. Masentuneisuus ja uupuminen ovat normalisoituneet, koska lähes kaikki kokevat väsymystä. Jossain kohtaa ihminen ei vaan enää jaksa, ja sitten sen ajatellaan olevan heikkoutta. Ei kaikkialla varmasti. Mutta monissa paikoissa kyllä. Ja sitten kun ihminen ei jaksa, hän jää yksin, koska sosiaaliset kontaktit liittyvät usein vahvasti töihin tai opiskeluun.
Tänä vuonna mielenterveyspäivän aiheena on työelämä. Vaikka meillä on täällä hyvinvointiyhteiskunnassa perusasiat hyvin, niin vaatimukset ovat nykymaailmassa todella korkealla. Jos haluaa pärjätä, täytyy olla usein 200 prosenttinen itsensä. Onnistuneet ihmiset ovat niitä, jotka jaksavat mahdollisimman paljon. Epäonnistumista ei sanoiteta neutraalina asiana, vaan merkkinä osaamattomuudesta ja jopa laiskuudesta. Todellisuudessa ne olisivat hurjan tärkeitä oppimisen hetkiä, joiden kautta omia vahvuuksiaan ja myös voimavarojaan pystyy ymmärtämään. Sen sijaan aloilla, joissa on paljon kilpailua, yksi epäonnistuminen saattaa riittää, että menettää työpaikkansa. Tai sitten saa vähintään kuulla siitä, miten täytyy nyt tsempata. Harvemmin tullaan halaamaan ja sanotaan, ettei ole mitään hätää. Jokaisessa meissä on kuitenkin aina se sama pieni lapsi, joka kaipaisi hyväksytyksi tulemista juuri silloin. Uskon myös vahvasti, että jos näin tehtäisiin, voisimme mieleltämme huomattavasti paremmin. Samalla nuoret saisivat esimerkin, että elämässä ei täydy olla superihminen, joka osaa asettaa tunteensa syrjään riittävän hyvin. Tunteet eivät mielestäni ole kovinkaan läsnä työelämässä, mikä rajaa lopulta aika suuren osan kohtaamisen pinnasta pois. Me ollaan tuntevia ihmisiä kaikkialla. Ne kuuluvat elämään. Ei jokaiselle vastaantulijalle tarvitse koko elämää avautua, mutta aina on lupa tuntea. Ne ovat meidän kohtaamispintoja. Ne yhdistää, parantaa ja rakentaa. Ja opettaa, että elämä jatkuu siitä huolimatta että välillä on vaikeaa.
Olen yrittänyt miettiä syitä, miksi mielenterveyspalveluita tarvitaan enemmän ja miksi uupumus, itsetuhoisuus, masennus ja päihteidenkäyttö on lisääntynyt niin paljon viimeisen vuosikymmenen aikana. Pohdin joskus, että jos on onnellinen, ei voi olla mieleltään kovin rikki. Kun yritän määritellä onnellisuutta, mieleen tulee, että onnellisuus on jonkinlainen pohja, jonka päälle ilon ja surun hetket rakentuu. Pohja, joka kannattelee, kun elämä on raskaampaa. Jos pohjaa ei ole, mitään tunteita on aika vaikea käsittää ja ymmärtää. Ja silloin mieli alkaa voimaan huonosti. Onnellisuus on suojaava perusrakennelma, jota ilman maailman ja elämän käsittäminen siis vaikeutuu. Kuinka onnellisuus sitten rakennetaan? Se on ehkä jokaiselle vähän omanlainen tehtävä, mutta uskon, että perusasiat vaikuttaa paljon. Se, että on turvallinen olla, on läheisiä ihmisiä ja saa tehdä itselle mielekkäitä asioita. Ympäristö ja toiset ihmiset vaikuttavat varmasti paljon etenkin onnellisuuden rakentamisvaiheessa, mutta sitten kun on jo pohja ja verkosto käsitellä tunteita, mielenterveyden ongelmatkin ehkä vähenee. En tiedä, mutta näin onnellisuuden ajattelen sitoutuvat mielenterveyteen.
Toinen asia mikä vaikuttaa, on varmasti lempeyden ja hyvän sanoittamisen unohtaminen. Liian moni ajattelee, että muutosta saadaan aikaan, kun keskitytään siihen mitä voidaan vielä parantaa. Eli heikkouksiin. Mutta niihin keskittyminen johtaa oikeastaan vain siihen, että epäonnistumisia aletaan häpeämään, mikä taas johtaa siihen, että ihmiset joko yrittävät olla aina saavutettavia, täydellisiä versioita itsestään tai luovuttavat nopeasti. Samaan aikaan motivaatio laskee, kun hyvä unohdetaan sanoittaa. Henkilökohtaisesti uskon, että jokaisesta on mihin vaan, jos vaan saa riittävää tukea ja on oma sisäinen palo johonkin. Alut on tärkeitä. Se, miten meidät kohdataan sellaisina kuin me ollaan juuri nyt. Positiivinen palaute saa yrittämään lisää. Kauniit sanat auttavat lähemmäs itseä. Ja mitä paremmin tiedostaa sen missä on hyvä, sitä helpompaa on kasvaa siinä missä on huono. Hyvä tuottaa lisää hyvää. Ja hyvään kuuluu myös se, että on lupa olla keskeneräinen, epäonnistuva ja itseään hakeva ihminen, joka ei aina ole paras versio itsestään, mutta jolla on sydän paikallaan. Ja sydämenhän saa työhön mukaan vain motivaatiolla. Sisäisellä motivaatiolla, joka syntyy merkityksellisyyden kokemuksesta. Siitä, että joku sanoittaa, että juuri minä olen tärkeä ja teen työssäni asioita oikein ja riittävän hyvin. Se ei tarkoita että kehitys loppuu, vaan että se ajoittuu oikeaan kohtaan. Siihen, kun ihminen itse on valmis ottamaan vastaan lisää.
Työelämä ja opiskeluelämä vaikuttaa mielenterveyteen paljon, koska me vietetään lopulta iso osa elämästämme niiden parissa. Se, miten me tullaan kohdatuiksi, on äärimmäisen olennaista mielen hyvinvoinnin kannalta. Arvostus on pohjimmiltaan tunnekokemus, jonka jokainen ansaitsee. Hyvän näkeminen puolestaan on valinta, jota voi myös harjoittaa. Kaikki eivät pysty kaikissa elämäntilanteissa samaan, mutta se ei tarkoita, että kukaan ihminen olisi vähemmän hyödyllinen. Yksi iso tekijä, mikä varmasti on vaikuttanut mielenterveysongelmien lisääntymiseen, onkin se, että ihminen nähdään liian usein välinearvon läpi. Ihmisyys on kuitenkin muutakin kuin hyödyllisyyttä, tekemistä ja aikaansaamista. Riittämättömyyden tunne kumpuaa nopeasti, jos yrittää ansaita oman arvonsa tekemällä. Siksikin on hurjan tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi kokea arvokkaaksi tulemista tekemättä yhtään mitään. Ihmisyys ei ole suoritus, ja nyky-yhteiskunnassa sen käsittäminen ja sisäistäminen vaatii paljon itsetuntemusta ja henkistä työtä. Mikä on aika hälyttävää. Kenenkään arvo ei ole sidoksissa tuotteliaisuuteen. Tekeminen on ainoastaan mielihyvää tuottava asia, josta riittävän onnelliset ja mieleltään terveet ihmiset pystyvät eniten nauttimaan.
On varmasti monia syitä, miksi mielenterveys on tällä hetkellä tosi pinnalla sosiaalisessa mediassa ja kaikkialla. Suurin on ehkä se, että me voidaan huonosti, koska meillä ei ole aikaa tai tukea keskittyä voimaan hyvin. Iso osa arjesta menee jaksamiseen. Ja ihminen, joka on koko ajan äärirajoillaan, ei voi hyvin. Jokainen tarvitsisi enemmän lämpimiä halauksia, hymyjä, joista ei ole kiire pois, kannustavia palautehetkiä, yhdessä ideoimista. Ja! Mielenterveyspalveluita sekä rohkeutta pyytää ja saada apua. On hyvä, että mielenterveyttä on tuotu enemmän esille ja ihmiset uskaltavat olla nykyään haavoittuvaisia, mutta silti tuntuu, että esimerkiksi vertailu on lisääntynyt, mikä puolestaan heikentää kykyä nauttia itsestään ja omasta elämästään. Aina on joku, jonka elämä näyttää paremmalta ja ehjemmältä ja kauniimmalta. Samaan aikaan ihmisten oletetaan pärjäävän yhtä paremmin yksin. Vaikka somessa jaetaan avoimemmin omia asioita, kukaan ei auta. Yksilökulttuuri on iso syy siihen, miksi mieli ei koe ympäristöä turvalliseksi. Jos on sellainen kuin on, ihmiset saattavat hylätä. Se on surullista ja toivoisinkin, että yhteisöllisyydestä tulisi meille kaikille isompi voimavara.
Olen seurannut itse läheltä pitkään, miten valtavan vaikeaa on saada apua silloin kun sitä tarvitsee. Mielenterveysongelmista on tullut niin "normaaleja", että apua saa oikeastaan vasta sitten kun on kuolemassa. Siksikin olen lukenut paljon psykologiaa, - että voisin auttaa. Mutta kenenkään tehtävä ei ole sanoa lähellä olevalle oikeita sanoja oikeaan aikaan, eikä kenenkään tulisi joutua kantaa sydämellään pelkoa siitä, että toinen ei kestä olla oman mielensä sisällä. Me menetetään ihmisiä, kun apua ei saa. Etenkin nuorilla on tosi synkkiä ajatuksia. Opiskelu ei ole helppoa, työelämään siirtyminen paineistettua ja kilpailu kaikkialla kovaa. Aikuiset ovat uupuneita. Kukaan ei jaksa ja kaikki hajoaa. Kaikki hajoaa silloin kun jokaisen tulisi olla superihminen. Niin haluan vaan sanoa, että mielenterveyden tulisi olla jokaisen oikeus. Ei kaikki ei pysty samanlaisiin suorituksiin, mutta kaikki pystyy oppimaan toisiltaan, kuuntelemaan aktiivisesti ja halaamaan vaikka tarvittaessa tiukasti. Jokainen on ihan hurjan arvokas täällä, riippumatta siitä missä elämänvaiheessa on tai millaisia vahvuuksia omaa. Jo ihmisten yksilöllinen hermosto vaikuttaa siihen, miten paljon esimerkiksi töitä voi tehdä ja millaisessa ympäristössä. Mutta jokaisella on vahvuuksia ja jokainen haluaa olla käytettävissä täällä omana itsenään, joten kannustetaan, rohkaistaan, kuunnellaan, - annetaan tilaa mielelle ymmärtää ja uskaltaa. Ollaan ihmisiä yhdessä. Nimenomaan ihmisiä, jotka tuntee, muuttuu ja kokee asioita eri tavalla. Koska yhdessä, vaan yhdessä, me voidaan luoda niitä verkostoja, joissa saa olla välillä myös puolikas ihminen. Onnellisen ja tasapainoisen elämän rakentaminen ei ole yksilötehtävä, josta suoriudutaan arvosanoin, vaan elinikäinen matka, jonka arvon toivon jokaisen ymmärtävän.
Loppuun vielä, että ihmismieli on äärimmäisen sinnikäs ja kekseliäs, mutta myös hauras. Elämään kuuluu monenlaisia vaiheita. Ja jos haluat olla tukena jollekin jonka mieli voi nyt huonosti, niin keskity kuuntelemaan. Olemaan läsnä, antamaan tilaa ja aikaa ja sanoittamaan hyvää. Toivon, että joskus me eletään maailmassa, jossa on paremmat mahdollisuudet voida hyvin.
Paljon rakkautta ja yhteisiä hetkiä mielelle ihmiset – olet tärkeä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti