Kun mikään ei tunnu riittävän

Tänään ajattelin kirjoittaa teille vähän perfektionismista ja siitä, kuinka monet meistä joutuvat kerta toisensa jälkeen huomaamattaan täydellisyyden kierteeseen. Jos huomaat, että tavoittelet aina vain suurempia asioita ja tunnet itsesi riittämättömäksi, jos et saavuta unelmiasi tai pelkäät epäonnistuvasi ja jopa tunnet häpeää siitä, ettet ole kyennyt täyttämään omia vaatimuksiasi, suosittelen sinua lukemaan tämän tekstin. Perfektionismi ei todellakaan ole mikään sairaus, josta on paranuttava, vaan luonteenpiirre, jonka kanssa on opittava elämään.

Luulen, että perfektionistille kaikkein vaikeinta on ehkä oman kehonsa ja mielensä kuunteleminen ja ymmärtäminen, sillä perfektionistit ovat usein aivan liian tunnollisia ja kilttejä. Kun kaikki on aikataulutettua, on vaikeaa kuunnella omia tarpeitaan. Muiden tarpeet tulee kyllä tyydytetyiksi, mutta omat jäävät usein käsittelemättä. Toinen vaikea asia on priorisointi. Kun tavoittelee täydellisyyttä, kaikki on saatava huolella valmiiksi määräaikaan mennessä vaikka sitten oman itsensä ja hyvinvointinsa kustannuksella. Perfektionisti harvoin tuntee tarvetta olla itselleen armollinen. Usein hän yrittääkin kontrolloida kaikkea mahdollista, sillä se tuntuu turvalliselta. Mikään ei saa mennä pieleen eikä mitään saa tehdä väärin. Huomaatte varmaan, kuinka paljon tällainen ajattelumalli rajoittaa elämää.

Vaikka perfektionistit usein vaikuttavat menestyviltä ja hallituilta, he ovat harvoin niitä, jotka oikeasti kykenevät parempiin suorituksiin. Ainakaan silloin, jos oman luonteenpiirteen kanssa ei ole oppinut elämään. Se, että kaikessa on onnistuttava, on oikeastaan itsevihaa pahimmillaan, sillä perfektionisti, joka ei osaa antaa itselleen anteeksi, joutuu joka päivä ansaitsemaan arvonsa. Tämä johtaa pidemmän aikaa jatkuessaan lähes aina uupumukseen. Kukaan ei voi olla aina valmis, päämäärätietoinen tai edes onnellinen. Perfektionisteilla onkin usein todella huono itsetunto, ja omaa näkymättömyyden ja riittämättömyyden tunnetta pyritään tuomaan esille menestymisen ja onnistumisten kautta. Lopulta nekään eivät kuitenkaan tee perfektionistia onnelliseksi kuin vain hetkellisesti - ainahan voi tehdä enemmän, suoriutua paremmin ja olla parempi ihminen.

Siinä ei kuitenkaan ole mitään väärää, että on korkeita tavoitteita. Päinvastoin, unelmien tavoittelu auttaa kasvamaan niitä kohti ja hyväksymään elämän pienet epäonnistumiset. Voin luvata, että yksikään unelmansa saavuttanut ei ole säilynyt ehjänä perille eikä kenenkään matka tule koskaan olemaan mutkaton. Onkin äärimmäisen tärkeää, että perfektionisti hyväksyy keskeneräisyytensä. Se, että kukaan meistä ei koskaan ole missään täysin valmis, tekee elämästä mielenkiintoista ja jännittävää. Jokaisella on omia vahvuuksia, jotka on vain opittava näkemään. Jos olisimme jo valmiita ja saavuttaneet kaikki unelmamme, olisimme periaatteessa jo eläneet elämämme. Silloin tuntisimme olomme tyhjäksi. Lopulta kaikki se, mitä olemme, on keskeneräistä ja meistä kumpuava epätäydellisyys tekee meistä itseasiassa hyvin ainutlaatuisia yksilöitä.

Keskeneräisyyden lisäksi perfektionistin on opittava hyväksymään se, että elämästä ei välttämättä aina saa otetta, mutta ilmankin kontrollia voi selviytyä. On hyväksyttävä oma elämäntilanteensa, omat vaikeat tunteensa sekä omat epäonnistumisensa tai vaikka vuodet, jotka tuntuvat menneen ihan hukkaan. Ihmisen, joka tavoittelee täydellisyyttä, on vaikeaa hyväksyä mitään. Kaikki on muutettava tai tehtävä toisin, koska aina on jotain parannettavaa. Tämä on monelle hyvin vaikeaa, koska tällaisia tuntemuksia reunustaa usein häpeä, joka tiedostamattamme nakertaa itsearvostustamme sisimmässämme. Häpeä on vahva minätunne, joka kumpuaa riittämättömyydestä. Häpeää kokeva ajattelee, että hänessä itsessään on jotain pahasti vialla, syyllisyyttä kokeva tuntee tehneensä väärin. On huomattava, että näiden välillä on  suuri ero. Jokaiselle on tapahtunut asioita, joista ei tunne ylpeyttä tai joita ei välttämättä haluaisi kenenkään edes tietävän. Jokainen on jostain kohtaa rikki, mutta on muistettava, että jokainen on myös korjattavissa.

Nyt kaikki täydellisyyden tavoittelijat varmaan ajattelevat, että miten sitten voisi tulla niin ehjäksi, että ei enää tarvitsisi tuntea häpeää. En usko, että mitenkään. Häpeän voi kuitenkin siirtää omasta minuudestaan ja identiteetistään irralliseksi tunteeksi, ja se tapahtuu ainoastaan itsensä rakastamisella ja hyväksymisellä. Ei suorittamisella, unelmien toteuttamisella tai varallisuudella. On opittava antamaan itselleen anteeksi ja annettava itselleen lupa olla keskeneräinen ja epätäydellinen, mutta silti rakkauden arvoinen. Tämä on ehkä kaikkein vaikein matka, jonka olen elämässäni kokenut - enkä todellakaan ole vielä perillä. On vaikeaa opetella olemaan sinut itsensä kanssa, jos on koko elämänsä joutunut ansaitsemaan oman arvonsa ihmisenä. Kannustan kuitenkin jokaista lähtemään tälle matkalle, koska se, että oppii viettämään aikaa itsensä kanssa, tulee auttamaan elämässä selviytymisessä - paljon.

Toinen asia, mikä on perfektionisteille vaikeaa, on kontrollista luopuminen. Kannustan jokaista menemään tahallaan sellaisiin tilanteisiin, joissa tuntee itsensä avuttomaksi ja epävarmaksi. Se voi olla esiintyminen, vuorovaikutustilanteet, koulutus, ihan mitä vaan. Niissä tilanteissa oppii tuntemaan oman keskeneräisyytensä ja arvostamaan omaa kykyään selviytyä. Se, että voittaa pelkonsa, kasvattaa myös ihmisenä ja vie meitä aina kohti unelmiamme. Se auttaa myös kuuntelemaan ja hyväksymään omia tarpeitamme. On vaikeaa tehdä itselleen hyvää ja palkita itseään asioista, jotka ovat jääneet pelkäksi yrittämiseksi ja haaveiluksi, etenkin, jos muut näkevät meidät epäonnistujina. On kuitenkin tärkeää tiedostaa oma arvonsa ihmisenä ja se, että kaikkia ei voi miellyttää eikä kaikkea voi saavuttaa. Mutta ehkä juuri se tekee elämästä kiehtovan ja mahdollisuuksia täynnä olevan paikan, jossa jokaisen vahvuuksille on tilaa.

Niin, olkaa armollisia itsellenne, haastakaa itseänne ja seuratkaa sydäntänne. Siinä on ehkä tämän postauksen sanoma pähkinänkuoressa. Ja ihanaa, rentouttavaa pääsiäislomaa kaikille - nauttikaa auringosta!

- Marika