Kun jokainen tunne on elämys

Löysin kirjastosta aivan valtavan kiehtovan kirjan, joka kertoo erityisherkkyydestä. Teoksen nimi on Ihana Herkkyys ja sen on kirjoittanut Suvi Bowellan. Teoksessaan hän kertoo, kuinka osa ihmisistä aistii helposti toisten tunteet ja ajatukset, ja kuinka he tuntevat kaiken voimakkaammin. Hyvin herkkä ihminen saattaa alkaa itkemään katsellessaan auringonlaskua, rakastaa syvällisiä keskusteluja ja viettää paljon aikaa myös itsekseen. Minut täytti valtava helpotus ja kiitollisuus, kun luin tätä teosta - se oli kuin suora persoonallisuuskuvaus minusta itsestäni. Ajattelin jo kymmenvuotiaana olevani täysin erilainen kuin muut, ja siitä olen saanut kyllä kuulla koko elämäni, mutta tämän kirjan luettuani kaikki tuntemukseni ja kokemukseni oli yhtäkkiä selviä ja ymmärrettäviä. Suosittelen tätä siis ihan jokaiselle, joka tuntee itsensä vähänkään herkäksi!

Moni peittää herkkyytensä kovan ulkokuoren alle, koska herkkyyttä ei aina osata nähdä voimavarana - herkkyys nähdäänkin aivan liian usein heikkoutena eikä herkkien reaktioita toisten mielestä tavallisiin asioihin välttämättä ymmärretä. Ihmisistä kuitenkin 15-20 prosenttia on herkkiä, joten olisi tärkeää, että herkkydelle myös annettaisiin tilaa. Herkälle ihmiselle hyvin ominaista on voimakkaat tunnereaktiot. Herkkä saattaa alkaa itkemään pelkästä kiitollisuudesta tai kauniista perhosesta, mutta tuntee myös surun ja kivun erittäin voimakkaana. On ihanaa tuntea olevansa niin onnellinen, että voisi hyppiä riemusta monta tuntia, mutta on äärimmäisen raskasta tuntea pienikin asia ja muutos ympäristössä. Moni kerkkä piilottaakin helposti tunteensa, sillä ne eivät ole muiden mielestä olleet hyväksyttyjä tai sallittuja. Pidän itse kuitenkin tärkeänä, että jokainen voi ilmaista omat tuntemuksensa ja että kenenkään arvo ihmisenä ei riipu hänen tunnereaktioistaan. Tunteet ovat kuitenkin hyvin pitkälle hermostollisiin toimintoihin perustuvia eikä niitä voi juurikaan muuttaa tai estää. 

Ryhmässä herkät ovat usein tarkkailijoita ja seuraavat ryhmädynamiikkaa mieluummin sivusta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että heillä olisi huonot sosiaaliset taidot. Päinvastoin, herkät huomaavat hyvin helposti muutokset äänenpainossa, asennoissa ja tulkitsevat puhujan viestin ristiriitaisena, jos hänen kehollinen viestintänsä eroaa puhutusta sanomasta. Herkkä rakastaa syvällisiä kahdenkeskisiä keskusteluja ja oppii mielellään tuntemaan ihmisten tarinoita. Hän onkin usein hyvä kuuntelija, jolle moni avaa mielellään sydämensä. Minusta Bowell kiteytti hienosti herkkyyden merkityksen lauseeseen: "Herkkyyttä tarvitaan huomaamaan rikkonaisenkin ihmisen sisällä uinuva potentiaalli hyvyyteen ja rikkaaseen elämään."  

Herkällä ihmisellä on usein todella rikas mielikuvitus ja hän ajattelee paljon. Joskus saattaa tuntua, että ajatuksia on ihan liikaa eikä mieleltään pääse pakoon minnekään. Herkkä eläytyy vahvasti myös toisten kokemusmaailmaan ja hänen mielialansa saattaa muuttua hyvin helposti ympäristön vaikutuksesta. Herkkä saattaakin olla oikea tunnemagneetti, joka vetää puoleensa myös kaikkien muiden murheita ja tuntemuksia. Liika mielikuvitus aiheuttaa myös sen, että herkkä huolehtii ja murehtii ihan turhistakin asioista ja haluaa aina olla varma ja hyvin valmistautunut kaikkeen. Herkät ovatkin usein niitä kaikkein tunnollisimpia oppilaita, jotka eivät koskaan jätä mitään tekemättä ja jotka välttävät virheitä viimeiseen asti. Toisaalta täydellisyyden tavoittelu ja kritiikin pelko voi estää herkkiä saavuttamasta korkeinta potentiaaliaan. 

On yleinen virhe ajatella, että herkkyys on heikkoutta. Herkkä voi itse asiassa olla henkisesti todella vahva. Herkkä ei myöskään aina ole ujo tai hiljainen, vaikka etenkin epävarmuus ja ryhmätilanteet asettavat herkälle muita suurempia paineita. Myös ylikuormitus ja liiallinen kiire ja stressi saa herkän vetäytymään nopeasti kuoreensa - eihän kenenkään hyvät puolet tule esille pakottamalla tai hylätyksi tulemisella. Jos herkkä ei tule hyväksytyksi, hän saattaa jopa irrottautua omasta kehostaan ja asettua rooliin, jossa tunteille ei ole tilaa. On tärkeää muistaa kuunnella omia tarpeitaan ja oppia olemaan armollinen myös itselleen.  



Bowellan kuvailee, kuinka herkät ovat usein hyvin luovia ja taiteellisia, ja kuinka he tekevät erityisen syvästi koskettavaa taidetta. He rakastavat tarinoita ja kaikkea kaunista. Bowellan kuvailee, kuinka herkällä on usein taipumus pohtia asioita syvällisemmin. Herkillä on usein myös kyky nähdä kokonaisuuksia ja havaita monimutkaisiakin syy-seuraussuhteita. He myös kokevat kaiken voimakkaammin ja reagoivat herkästi ympäristön muutoksiin. Herkälle yksi tunne saattaa olla elämys, joka tuntuu koko kehossa ja aiheuttaa kylmiä väreitä tai kihelmöintiä. Myös herkän aistit ovat usein voimakkaammat: kosketus tuntuu voimakkaana ja aisteihin liittyvät muistot ovat yleisiä. Vahva eläytymiskyky tekee kauneuden kokemuksista voimakkaita, mutta jatkuvassa informaatiotulvassa herkin aisten varustettu uupuu nopeasti.

Koska herkät ovat usein juuri niitä, jotka tekevät kaiken heille annetun työn, he myös uupuvat helpoiten. Vaikka herkät vaikuttaisivat helposti ihmisiltä, jotka myös jaksavat enemmän kuin muut, näin ei todellakaan ole. Koska herkkä kokee kaiken voimakkaammin ja nappaa tunteita myös ympäristöstään, hän tarvitsee joka päivä ärsykkeettömän hengähdyshetken. Myös yhteys luontoon tai omaan hengitykseensä voi Bowellanin mukaan auttaa kiireen ja stressin aiheuttamaan väsymykseen.Ylikuormitus on Bowellanin mukaan kaikkein vahingollisinta juuri herkille, sillä he eivät usein arvosta itseään tarpeeksi tai tunnista omia rajojaan, vaan vaativat itseltään täydellistä suoriutumista aivan liian monissa asioissa.

Herkkä ihminen pyrkii myös helposti miellyttämään kaikkia, mikä johtaa usein riittämättömyyden tunteeseen. Se, että hyväksyy itsensä, tekee elämästä kauniimman - silloin myös jatkuva suoriutumisen tarve häviää ja epäonnistumisia on helpompi hyväksyä. Bowellanin mukaan herkät ovat luontaisesti lahjakkaita siinä, että he synnyttävät syvällisemmän yhteyden toisiin ihmisiin ja tekevät heidät nähdyiksi ja ymmärretyiksi. Tämän vuoksi herkät päätyvät usein ammatteihin, joissa voi ohjata tai palvella ihmisiä, sillä silloin he kokevat itsensä merkityksellisiksi.

Bowellan kuvailee myös sitä, kuinka paljon uskomuksemme ja käsityksemme itsestämme ja omasta arvostamme vaikuttavat elämäämme ja tyytyväisyyteemme. On tärkeää uskoa omiin mahdollisuuksiinsa ja oppia suhtautumaan elämään positiivisesti tai ainakin rakentavalla tavalla. Nyt en puhu ainoastaan herkistä, vaan ihan kaikista. Se, miten suhtaudumme itseemme vaikuttaa kuitenkin yllättävän paljon siihen, miten muut suhtautuvat meihin. Minusta Bowellan kiteyttää hienosti oikean asenteen virheettömyyteen: "Ihmisen kauneus ja kiehtovuus on hänen säröissään, eletyn elämän jättämissä jäljissä ja yksilöllisessä tavassa nähdä maailma ja suhtautua asioihin. Epätäydellisyys, rosoisuus ja haavoittuvuus ovat ihmisyyteen kuuluvia asioita, joita ei tarvitse hioa pois ollakseen hyvä ja riittävä. Itsensä hyväksymisen lahja on paras lahja, jonka voi itsellensä antaa."

- Marika

Kun mikään ei tunnu riittävän

Tänään ajattelin kirjoittaa teille vähän perfektionismista ja siitä, kuinka monet meistä joutuvat kerta toisensa jälkeen huomaamattaan täydellisyyden kierteeseen. Jos huomaat, että tavoittelet aina vain suurempia asioita ja tunnet itsesi riittämättömäksi, jos et saavuta unelmiasi tai pelkäät epäonnistuvasi ja jopa tunnet häpeää siitä, ettet ole kyennyt täyttämään omia vaatimuksiasi, suosittelen sinua lukemaan tämän tekstin. Perfektionismi ei todellakaan ole mikään sairaus, josta on paranuttava, vaan luonteenpiirre, jonka kanssa on opittava elämään.

Luulen, että perfektionistille kaikkein vaikeinta on ehkä oman kehonsa ja mielensä kuunteleminen ja ymmärtäminen, sillä perfektionistit ovat usein aivan liian tunnollisia ja kilttejä. Kun kaikki on aikataulutettua, on vaikeaa kuunnella omia tarpeitaan. Muiden tarpeet tulee kyllä tyydytetyiksi, mutta omat jäävät usein käsittelemättä. Toinen vaikea asia on priorisointi. Kun tavoittelee täydellisyyttä, kaikki on saatava huolella valmiiksi määräaikaan mennessä vaikka sitten oman itsensä ja hyvinvointinsa kustannuksella. Perfektionisti harvoin tuntee tarvetta olla itselleen armollinen. Usein hän yrittääkin kontrolloida kaikkea mahdollista, sillä se tuntuu turvalliselta. Mikään ei saa mennä pieleen eikä mitään saa tehdä väärin. Huomaatte varmaan, kuinka paljon tällainen ajattelumalli rajoittaa elämää.

Vaikka perfektionistit usein vaikuttavat menestyviltä ja hallituilta, he ovat harvoin niitä, jotka oikeasti kykenevät parempiin suorituksiin. Ainakaan silloin, jos oman luonteenpiirteen kanssa ei ole oppinut elämään. Se, että kaikessa on onnistuttava, on oikeastaan itsevihaa pahimmillaan, sillä perfektionisti, joka ei osaa antaa itselleen anteeksi, joutuu joka päivä ansaitsemaan arvonsa. Tämä johtaa pidemmän aikaa jatkuessaan lähes aina uupumukseen. Kukaan ei voi olla aina valmis, päämäärätietoinen tai edes onnellinen. Perfektionisteilla onkin usein todella huono itsetunto, ja omaa näkymättömyyden ja riittämättömyyden tunnetta pyritään tuomaan esille menestymisen ja onnistumisten kautta. Lopulta nekään eivät kuitenkaan tee perfektionistia onnelliseksi kuin vain hetkellisesti - ainahan voi tehdä enemmän, suoriutua paremmin ja olla parempi ihminen.

Siinä ei kuitenkaan ole mitään väärää, että on korkeita tavoitteita. Päinvastoin, unelmien tavoittelu auttaa kasvamaan niitä kohti ja hyväksymään elämän pienet epäonnistumiset. Voin luvata, että yksikään unelmansa saavuttanut ei ole säilynyt ehjänä perille eikä kenenkään matka tule koskaan olemaan mutkaton. Onkin äärimmäisen tärkeää, että perfektionisti hyväksyy keskeneräisyytensä. Se, että kukaan meistä ei koskaan ole missään täysin valmis, tekee elämästä mielenkiintoista ja jännittävää. Jokaisella on omia vahvuuksia, jotka on vain opittava näkemään. Jos olisimme jo valmiita ja saavuttaneet kaikki unelmamme, olisimme periaatteessa jo eläneet elämämme. Silloin tuntisimme olomme tyhjäksi. Lopulta kaikki se, mitä olemme, on keskeneräistä ja meistä kumpuava epätäydellisyys tekee meistä itseasiassa hyvin ainutlaatuisia yksilöitä.

Keskeneräisyyden lisäksi perfektionistin on opittava hyväksymään se, että elämästä ei välttämättä aina saa otetta, mutta ilmankin kontrollia voi selviytyä. On hyväksyttävä oma elämäntilanteensa, omat vaikeat tunteensa sekä omat epäonnistumisensa tai vaikka vuodet, jotka tuntuvat menneen ihan hukkaan. Ihmisen, joka tavoittelee täydellisyyttä, on vaikeaa hyväksyä mitään. Kaikki on muutettava tai tehtävä toisin, koska aina on jotain parannettavaa. Tämä on monelle hyvin vaikeaa, koska tällaisia tuntemuksia reunustaa usein häpeä, joka tiedostamattamme nakertaa itsearvostustamme sisimmässämme. Häpeä on vahva minätunne, joka kumpuaa riittämättömyydestä. Häpeää kokeva ajattelee, että hänessä itsessään on jotain pahasti vialla, syyllisyyttä kokeva tuntee tehneensä väärin. On huomattava, että näiden välillä on  suuri ero. Jokaiselle on tapahtunut asioita, joista ei tunne ylpeyttä tai joita ei välttämättä haluaisi kenenkään edes tietävän. Jokainen on jostain kohtaa rikki, mutta on muistettava, että jokainen on myös korjattavissa.

Nyt kaikki täydellisyyden tavoittelijat varmaan ajattelevat, että miten sitten voisi tulla niin ehjäksi, että ei enää tarvitsisi tuntea häpeää. En usko, että mitenkään. Häpeän voi kuitenkin siirtää omasta minuudestaan ja identiteetistään irralliseksi tunteeksi, ja se tapahtuu ainoastaan itsensä rakastamisella ja hyväksymisellä. Ei suorittamisella, unelmien toteuttamisella tai varallisuudella. On opittava antamaan itselleen anteeksi ja annettava itselleen lupa olla keskeneräinen ja epätäydellinen, mutta silti rakkauden arvoinen. Tämä on ehkä kaikkein vaikein matka, jonka olen elämässäni kokenut - enkä todellakaan ole vielä perillä. On vaikeaa opetella olemaan sinut itsensä kanssa, jos on koko elämänsä joutunut ansaitsemaan oman arvonsa ihmisenä. Kannustan kuitenkin jokaista lähtemään tälle matkalle, koska se, että oppii viettämään aikaa itsensä kanssa, tulee auttamaan elämässä selviytymisessä - paljon.

Toinen asia, mikä on perfektionisteille vaikeaa, on kontrollista luopuminen. Kannustan jokaista menemään tahallaan sellaisiin tilanteisiin, joissa tuntee itsensä avuttomaksi ja epävarmaksi. Se voi olla esiintyminen, vuorovaikutustilanteet, koulutus, ihan mitä vaan. Niissä tilanteissa oppii tuntemaan oman keskeneräisyytensä ja arvostamaan omaa kykyään selviytyä. Se, että voittaa pelkonsa, kasvattaa myös ihmisenä ja vie meitä aina kohti unelmiamme. Se auttaa myös kuuntelemaan ja hyväksymään omia tarpeitamme. On vaikeaa tehdä itselleen hyvää ja palkita itseään asioista, jotka ovat jääneet pelkäksi yrittämiseksi ja haaveiluksi, etenkin, jos muut näkevät meidät epäonnistujina. On kuitenkin tärkeää tiedostaa oma arvonsa ihmisenä ja se, että kaikkia ei voi miellyttää eikä kaikkea voi saavuttaa. Mutta ehkä juuri se tekee elämästä kiehtovan ja mahdollisuuksia täynnä olevan paikan, jossa jokaisen vahvuuksille on tilaa.

Niin, olkaa armollisia itsellenne, haastakaa itseänne ja seuratkaa sydäntänne. Siinä on ehkä tämän postauksen sanoma pähkinänkuoressa. Ja ihanaa, rentouttavaa pääsiäislomaa kaikille - nauttikaa auringosta!

- Marika