Individualistisen kulttuurin kasvatti

Tänään ajattelin kirjoittaa länsimaisessa kulttuurissa yleistyvästä individualismista. Kuten ehkä olemme kaikki huomanneet, nykyään elämässä korostetaan yksilön omia heikkouksia ja vahvuuksia paljon enemmän kuin yhteisön tuomaa turvallisuutta ja pysyvyyttä. Tällainen yksilöllistyminen voi kuitenkin helposti johtaa yksinäisyyteen ja jopa syrjäytymiseen. Aihe liittyy omaan elämääni siten, että olen aina ollut oman tieni kulkija ja joskus olin hyvin yksinäinen juuri sen vuoksi, että olin niin erilainen kuin muut. En tehnyt samoja asioita tai ajatellut samalla tavalla kuin toiset lapset. Opin samalla aika itsenäiseksi ja kaipaan vielä nykyään aika paljon omaa tilaa, mutta kuitenkin myös läheisyyttä ja rakkautta. Yksinäisyys voi kuitenkin myös vääristää ajattelua ja liiallinen yksinäisyys heikentää sosiaalisia taitoja ja kykyä olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Kaikille ei siis todellakaan ole helppoa olla toisten kanssa oma itsensä - joillekin se on jopa mahdotonta.

Individualismiin liittyy läheisesti juuri omien vahvuuksien ja unelmien seuraaminen ja itsensä toteuttaminen, mikä tietenkin lisää produktiivisuutta ja näin myös ihmiskunnan kehitystä. Mutta entä sitten kun yksilö epäonnistuu? Ajatellaanko, että hän on kokonaan epäonnistunut ja huono ihminen vai osataanko epäonnistuminen yhdistää vain tiettyyn elämänalueeseen? Huomaamattamme tuomitsemme helposti toiset ihmiset vain ensivaikutelman ja koulutuksen perusteella. Harva kuitenkaan on juuri sellainen kuin ajattelemme. Minä ainakin uskon, että jokaisessa on jotain ainutlaatuista ja sellaista, joka ei tule ilmi jokapäiväisessä elämässä. Jokaisella on jotain omaa ja kyky johonkin sellaiseen, mihin kukaan muu ei kykene. Ne harvat, jotka löytävät tämän taidon sisältään ja oppivat seuraamaan sydäntään, ovat juuri niitä, joiden saavutuksia muistelemme vielä tuhansien vuosien päästä.

Toinen individualismin kanssa läheiseksi huomaamani käsite on kateus. Minusta on kamalan surullista nähdä, kuinka ihmiset heittävät hukkaan oman luovuutensa yrittäessään olla niin kuin jotkut toiset. Minusta ensimmäinen askel menestymiseen on löytää omat vahvuudet vertaamatta niitä keneenkään toiseen. Liian monet sisimmästään äärimmäisen viisaat ja taitavat ihmiset sortuvat jatkuvaan kateuden kierteeseen. Toisia saa tietenkin ihailla ja heiltä voi oppia, mutta on myös osattava olla onnellinen ja ylpeä toisten onnistumisista ja hyväksyä omat epäonnistumiset. Jokainen lähtee omista lähtökohdistaan ja tekee kaiken parhaansa mukaan. Jos kaikki olisivat samanlaisia - jokaisessa asiassa yhtä taitavia - kukaan ei haluaisi oppia uutta tai ainakin motivaatio uuden oppimiseen olisi paljon matalampi. Toiset ihmiset voivat kannustaa ja auttaa meitä saavuttamaan tavoittemme, mutta on myös tärkeää olla osana toisten saavutuksia ja menestystä.

Individualismiin liittyy näin myös jatkuvat kilpailu, joka väsyttää ihmiset nopeasti ja rikkoo heidän sisällään olevaa muutenkin haurasta luovuutta. Kilpaillessa ihminen asettaa itsensä sekä henkisesti että fyysisesti äärirajoilleen. Hetkellisesti se nostaa suorituskykyä ja toimii stressin tavoin posiitivisena voimana, mutta pitkän ajan kuluessa se kuluttaa loppuun. On vaikeaa olla vertailematta itseään toisiin ja kilpailematta toisten kanssa, ja siihen asti kun se tuntuu miellyttävältä ja tehostaa oppimista, se on ihan hyväksyttävää. Jos kilpailu kuitenkin on jatkuvaa eikä stressi koskaan lopu, jokainen palaa loppuun. Vaikkei henkisiä voimavaroja näe, ne ovat hyvinkin rajalliset.

Toisaalta myös onnistumisen kokemukset ja identiteetin löytäminen ilmenevät yksilöllisesti vahvempina kuin yhteisökeskeisissä kulttuureissa, joissa voitto jaetaan. Onnistumiset kannustavat eteenpäin ja auttavat rakentamaan identiteettiä. Positiiviset tunteet viestivät keholle, että kuljetaan saavutuksia kohti ja lisäävät näin sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja. Näin ne myös auttavat tunnistamaan asioita, joiden tekemisestä nauttii ja näin suuntaavat elämää kohti onnellisuutta. On siis tärkeää kuunnella myös omaa kehoa ja pysähtyä välillä miettimään, että onko oikeasti onnellinen vai toivooko vain tulevansa onnelliseksi tekemällä niin kuin toiset.