Tänään ajattelin kirjoittaa teille vähän kohtaamisen merkityksestä. Siitä, mitä toinen ihminen voi parhaimmillaan tuoda vuorovaikutukseen ja miten se edistää oman tarinamme rakentumista eheäksi kokonaisuudeksi. Me peilaamme itseämme jatkuvasti toisista ihmisitä. Kukaan täällä ei muodosta omaa erillistä jatkumoaan, vaan jokainen meistä linkittää itsensä myös osaksi jonkun toisen tarinaa. Tällä viikolla olen ollut jotenkin erityisen kiitollinen ja iloinen, ja aloin miettimään, että se johtuu varmasti suureksi osaksi siitä, että olen viettänyt aikaa todella ihanien ihmisten kanssa, joiden lähellä olen saanut tulla kohdatuksi. Jokainen meistä tuo aina kohtaamiseen oman tarinansa. Kaiken sen, mitä me ajattelemme elämästä, miten meitä on kohdattu ja kohdeltu, ja millaisena me hahmotamme ihmisyyden perusolemuksen. Moni asia vaikuttaa siihen, miten helppoa toisen kanssa on olla ja miten sujuvaa vuorovaikutus on. Kohdatessa erityisen tärkeää on aktiivisen kuuntelemisen taito. Se, että ei kuuntele vain kuullakseen, vaan että kuuntelee ymmärtääkseen. Se ei tarkoita, että jokaiseen tilanteeseen tarvitsisi olla joku ratkaisu, vaan että yksilöiden välille voi syntyä eheyttävä resonaatio, joka parhaimmillaan saa aikaan kasvua ja laajentaa molempien osapuolten maailmankuvaa.
Arvostaminen on aina asenne, kohtaaminen taito. Voimme opetella sitä, miten toista kohtaamme, millaisella energialla asetumme tilaan, ja miten paljon päätämme kuunnella. Kohtaaminen ei aina ole syvällisistä asioista juttelemista, vaikka niiden kertominen varmasti vaatii ensin jonkinlaisen nähdyksi tulemisen kokemuksen. Kohdatessa toinen ihminen kokee olemassaolonsa merkitykselliseksi yhteisessä vuorovaikutuksessa. On tärkeää viestiä omalla toiminnalla ja sanoilla, että toisella on lupa olla olemassa. Etenkään lasten kanssa se ei välttämättä ole helppoa, sillä lapsen kanssa samalle taajuudelle virittyminen vaatii usein omista tarpeista irti päästämistä. Maailma on tällä hetkellä ihan valtavan minäkeskeinen, enkä omista tarpeista luopumisella tarkoita sitä, etteivätkö ne olisi tärkeitä, mutta me emme saisi odottaa toisen ihmisen näkyvän meille vain niiden läpi. Kohtaaminen on monikerroksista, ja se tavoittaa kaikki aistimme. Toinen on siinä meitä varten ja haluaa kuulla. Ihmisten välinen vuorovaikutus on aina herkkä tilanne, joka voi myös rikkoa ja satuttaa. Sanojen merkitys on valtava. Jopa katseella on yllättävän suuri painoarvo, etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa, kun tulkintojen muodostaminen vielä kehittyy. Toki myös jokainen aikuinen on tärkeää kohdata arvostavalla katseella, sillä se antaa paljon laajemman pinnan olemassaololle ja samalla viestii, että hän on tärkeä ja että tämä meidän yhteinen juttu on arvokas ja merkityksellinen. Jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi lempeydellä.
Muodostamme suurimman osan merkityksistämme suhteessa toisiin ihmisiin. Ideaalit syntyvät aina ihmisten yhteisvaikutuksesta, ja kaikki muutos vaatii aina myös jonkinlaisen sosiaalisen turvallisuuden tunteen. Elämämme suuntautuu aina sekä eteen- että taaksepäin. Kaikki mitä olemme nyt, on jatkumoa jostain. Vuorovaikutuksessa on tärkeää ymmärtää, että kaikki eleet ja asenteet eivät todellakaan johdu meistä itsestämme, tai siitä, että me olisimme jotenkin vääränlaisia. Koen, että lapsi tarvitsee ensin riittävästi itsetuntoa vahvistavia kohtaamisia ja hänen omaa persoonallisuuttaan tukevan ympäristön ennen kuin hän oppii tulkitsemaan toisia omasta itsestä riippumattomasti. Toki on paljon tilanteita, joissa emme aina voi löytää tai tietää syytä toisen suhtautumiselle, mutta vahva itsetunto auttaa käsittelemään haastavammatkin kohtaamiset niin, ettemme syyllistä niistä itseämme. Sillä, millä tavalla meistä on lapsina puhuttu, miten meidän luonteenpiirteisiin on suhtauduttu ja miten meidät on opetettu katsomaan maailmaa, on valtavan suuri merkitys siinä, miten kykenemme olemaan itse kohdattavina ja miten opimme kohtaamaan toisia. Itsestäni olen huomannut sen, että tarvitsen edelleen paljon vahvistusta omalle toiminnalleni. Tarvitsen kauniita katseita ja sanoja, jotka viestivät siitä, että minäkin olen merkityksellinen jollekin toiselle ja että se mitä teen, on oikein. Minun on ollut vaikeaa hyväksyä, että kaikki eivät pidä minusta, vaikka olisin kuinka ystävällinen. Jo lapsena opin pelkäämään sitä, että minulle suututaan, jos teen jotain väärin, ja minun on ollut todella vaikeaa opetella olemaan vuorovaikutuksessa juuri niiden tunteiden kanssa, joita tunnen. En sano, etteikö koskaan olisi sellaista tilannetta, jossa ei saisi olla ystävällinen, mutta ystävällinen voi olla myös olematta liian kiltti. Kiltteyskin varmasti kumpuaa hajottavista ja turvattomista kohtaamisista, joissa ei ole saanut olla ihan kokonainen, tai joka on johtanut parempaan lopputulokseen, jos on taipunut vähän liikaakin.
Omien tunteiden kohtaaminen on äärimmäisen olennaista
siinä, että voi kohdata myös toisen. Jokaisen meidän tarinaan liittyy varmasti
myös sellaisia osia, joita on vaikeampi hyväksyä. Niitä ei välttämättä tarvitse
tuoda julki sosiaalisissa suhteissa, vaikka sellainen haavoittuvuus voi olla
myös todella eheyttävää, mutta olennaisinta on, että me tiedostamme, millaiset
asiat meihin vaikuttavat. Jos esimerkiksi kohdistamme lapsen maailmaan liikaa
omia odotuksiamme ja tunteitamme, hän saattaa tulkita sen tarpeenamme muuttaa
häntä, mikä puolestaan synnyttää vääränlaisuuden kokemuksen. On taito pysähtyä
kuuntelemaan toista, mutta vielä merkittävämpi taito uskaltaa kuunnella
itseään. Pysähtyä myös oman minuuden äärelle. Me emme ole erillisiä yksilöitä,
jotka vaeltavat täällä päämäärättömästi, vaan hyvin tiukasti toisiimme kiinni
kasvavia ja tarvitsevia olentoja, joiden maailmassa kaikki sisältää myös
sosiaalisen ulottuvuuden. Kaikki kohtaamiset. Ihmiset. Yhteisöt. Yhteiskunta.
On tärkeää erottaa toisistaan asiat, jotka ovat valintoja ja asiat, jotka eivät
ole meistä riippumattomia, koska mitä paremmin tunnemme ja tiedostamme itsemme
ja omat senhetkiset tarpeemme, sitä helpommin voimme myös valita mitä
vuorovaikutuksessa korostamme, mihin keskitymme ja mikä eheyttää toista
ihmistä. Ymmärtäminen ei ole helppoa, koska katsomme aina maailmaa vain omien silmiemme läpi, ja ymmärrykseen pyrkiminen onkin paljon kaiken mahdollisen käsittämistä tärkeämpää. Jo halu ymmärtää antaa usein myös selityksiä toiminnalle ja tekee siitäkin syystä vuorovaikutuksesta mutkattomampaa.
Lapsen mieli piirtää jatkuvaa kuvaa maailmasta. Siitä, millainen hän on suhteessa toisiin. Tulevana tanssinopettajana minulle on äärimmäisen tärkeää kohdata jokainen lapsi, nuori ja aikuinen. Huomata ja kuunnella tavalla, joka todella antaa toiselle luvan olla siinä kokonaisena. Koen, että olen harjoitellut kohtaamista myös tietoisesti ja että minulla on siihen hyviä valmiuksia, mutta samalla pelkään, että tuon haavoittuvaan tilanteeseen omia vaikeita tunteitani, että empatisoidun liikaa tai yritän neuvoa silloin kun olisi hyvä vain olla läsnä. Läsnäolon merkitys on valtava. On taito oppia vain olemaan toisen kanssa sellaisella tavalla, että se tavoittaa jonkinlaisen yhteisen taajuuden ilman tarvetta toimia, neuvoa tai olla oikeassa. Minulle, ja toivon, että kaikille muillekin, jokainen ihminen on ainutlaatuinen kokonaisuus. Me emme voi tietää, mitä toinen ihminen on kokenut, millaisia haavoja hänelle on syntynyt ja mitkä asiat hänessä aiheuttavat tunnereaktioita. Kukaan ei voi oppia vastaamaan jokaisen tarpeeseen, vaikka haluaisikin. Kukaan ei voi ymmärtää kaikkea. Tärkeää on mielestäni sellainen oikeanlainen tarkkaavaisuus ja uteliaisuus – halu tukea ja vahvistaa toista. Usein jo toisen ihmisen kiinnostus meitä kohtaan avaa jollain oudolla tavalla juuri niitä jäisiä kohtia, joita me emme itse oikein osaa tai pysty sulattamaan tai tunnistamaan.
On tärkeää myös näyttää toiselle, että me iloitsemme hänestä ja arvostamme häntä. Aivan kuten lapsillekin on tärkeää näyttää, että he tuottavat iloa olemassaolollaan, myös kaikkiin muihin kohtaamisiin saa kuulua iloa toisesta. Sitä, että hymyilee takaisin. Että sanoo jotain kaunista. Että muistaa, ettei toinen ole olemassa vain meitä varten, vaan on myös arvokas omana itsenään. Me opimme itsestämme paljon toisten kautta. Opimme puolustamaan omaa arvoamme sen kautta, miten meitä on puolustettu. Opimme katsomaan itseämme tavoin, joilla meitä on katsottu tai joiden kautta me olemme tulkinneet oman olemassaolomme merkityksen. Hyvä vuorovaikutus on kasvun elinehto. Kukaan ei voi kasvaa olematta suhteessa toisiin. Toki oivallukset syntyvät sitten oman mielemme sisällä, mutta useimmat asiat vaativat jonkun toisen, jonka lähelle on saanut asettua hetkeksi juuri sellaisena kuin on. Jos elämässä on saanut paljon haavoja, saattaa olla helpompaa jopa unohtaa oma tarina ja jättää tahallaan osa itsestä piiloon. On surullista, miten joudumme välillä sellaiseen hyväksynnän puutokseen, jossa koemme, että olemme parempia, jos vain osa meistä on olemassa. Vain ne osat, jotka vastaavat jonkinlaista ideaali-ihmistä. Kukaan meistä ei kuitenkaan tule koskaan olemaan täydellinen tai millään tavalla riippumaton aiemmasta eletystä elämästämme. Toivon, että jokainen teistä voi ja uskaltaa tuoda esille kaikenlaisia puolia itsestä, ei välttämättä kaikkien kanssa, mutta niissä kohtaamisissa, joissa on turvallinen ja hyvä olla. On vapauttavaa tulla nähdyksi ja voimaannuttavaa saada toisissa aikaan samanlaista rohkeutta.
Kohdatessa ei voi piiloutua minkäänlaisen suorittamisen taakse. Jokaisen meidän elämä muodostuu monenlaisista tunteista, jotka ohjaavat toimintaamme jatkuvasti. Jokaisella on varmasti kokemuksia, joissa ei ole saanut tulla nähdyksi tai johon on liittynyt syvää väärinymmärrystä ja pelkoa siitä, ettei kelpaa. Useimmiten kohtaaminen on prosessi – vähän pidempi jatkumo jonkun toisen ihmisen kanssa. Jaettu tarina, joka herättää monenlaisia ajatuksia ja suuntaa sitä, mitä me arvostamme ja näemme toisissa. On tärkeää muistaa, että ihminen ei kuitenkaan voi elää ilman häpeän ja syyllisyydentunteita, tai kohdata aina yhtä suurella rakkaudella, mutta juuri niiden haastavien ja vaikeiden tunteiden nähdyiksi tekeminen vahvistavalla tavalla hyvissä kohtaamisissa on perusta kaikelle ihmisenä kehittymiselle. Se, miten meitä kohdellaan, on aivan eri asia kuin se, miten meidät kohdataan. Kohtelemisen tulisi aina sisältää kohtaamista. On myös valinta opetella katsomaan toista kauniisti ja arvostavasti. On osittain valinta olla läsnä. Aina kaikille ei voi olla kaikkea eikä joka päivä voi jakaa samaa määrää energiaa, mutta yleensä avoimuus, rakkaudellisuus ja hyväksyntä paistaa kyllä läpi, vaikka ei olisikaan parhaimmillaan. Jokaisessa on jotain hyvää, joka ansaitsee tulla tunnustetuksi myös vuorovaikutuksessa. Jokaisessa on jotain ainutlaatuista, jonka kautta me voimme suunnata ymmärrystämme ja oivaltaa asioita myös itsestämme. Enkä usko, että yksikään kohtaaminen elämässämme on ollut turha, joten kohdataan toisiamme rohkeasti ja sydämellä aina kun tavataan ja jutellaan – ainakin itse uskon, että kohtaamisen taito todella voi muuttaa maailmaa.
Rakkaudella,
Marika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti