Kesä on kulunut nopeasti, - paljon on tapahtunut, ja paljon on ollut kaikkea ihanaa töiden lisäksi. Olen ollut koko kesän kotona rakkaiden läheisteni ympäröimänä, ja olemmekin tehneet kaiken yhdessä, joko siskoni kanssa tai koko perheen voimin. Myös ystävät ovat olleet tärkeä osa kesääni, ja olen kokenut olevani monella tavalla onnekas ja kiitollinen siitä, miten paljon ympärilläni olevat minua arvostavat. Siksi päätin kirjoittaa ajatuksiani siitä, miksi me haluamme olla rakastettuja, hyväksyttyjä ja kaikin puolin arvostettuja, riippumatta siitä miten kasvamme, minkä ikäisiä olemme tai mitä elämässä tavoittelemme. Se on tavoite, joka yhdistää meistä kaikkia jokaisella elämämme hetkellä. Pyrimme siis jatkuvasti joko tiedostamatta tai tietoisesti siihen, että meistä pidetään. Haluamme, että toiset näkevät meissä hyvää ja että koemme olevamme tarpeellisia, hyväksyttyjä ja haluttuja.
Alamme jo lapsena
tiedostamattamme tavoitella hyväksytyksi tulemisen tunnetta kaikessa mitä teemme. Opimme antamaan,
miellyttämään toisia ja olemaan ystävällisiä. Kasvamme osaksi ympärillämme
olevia ihmisiä, heidän toiveitaan, unelmiaan ja tarpeitaan. Kasvamme siihen,
että ollaksemme rakastettuja, meidän on osattava rakastaa. Ja kun huomaamme,
että tarvitsemme toisia ihmisiä, alamme usein tietoisesti elämään heitä varten.
Huomaamme, että oma maailma on yllättävän helppo rakentaa toisten ihmisten
unelmien päälle. Opimme ottamaan siitä mikä jää yli, emmekä uskalla ajatella,
mikä oikeasti on meille mahdollista – mikä todella on meille tärkeää. Mutta vaikka me haluamme toisille hyvää, meidän ei tarvitse elää toisia ihmisiä varten. Jos emme
rakasta itseämme, olemme siis hyväksytyksi tulemisen kierteessä, jossa mikään
ei anna meille tunnetta siitä, että olemme tarpeeksi arvokkaita. Ja vaikka
kierteessä on helppo elää, jossain kohtaa kadotamme sen, mitä
oikeasti tarvitsemme, jos asetamme toisten mielipiteet, toiveet ja halut
omiemme edelle. Jokainen uupuu maailmassa, jossa ei voi olla sitä mitä on.
On inhimillistä, ja meille monille varsin luontaista laittaa toisten ihmisten tarpeet etusijalle, sillä se helpottaa usein elämää ja antaa vahvan merkityksellisyyden tunteen. Onhan se joka kerta yhtä ihanaa, kun joku pitää siitä kuka itse on. Ja mitä enemmän antaa itsestään toisille, sitä tärkeämmäksi todennäköisesti itsensä kokee. Tärkein perustarpeemme on siis olla rakastettu ja pyrimme siihen jatkuvasti kaikessa mitä teemme. Jo lapsena tarvitsemme ympärillemme rakastavat vanhemmat, hyväksyviä ystäviä ja arvostavan kasvuympäristön, jossa opimme ottamaan vastaan meille annettua hyvää. Lapsena opimme, mitä meidän tulee tehdä jotta meistä pidetään, tai tarvitseeko sen eteen tehdä yhtään mitään. Lapsena opimme, millaiset rajat asetamme sille, miten meitä saa kohdella ja mitä meiltä voi pyytää. Opimme jo varhain, millaisista asioista meidät palkitaan ja mitä rakkaamme arvostavat. Eikä se ole yksinkertaista, vaan monien tilanteiden, kohtaamisten ja ihmissuhteiden tulos, joka muokkaa myös merkittävällä tavalla persoonallisuuttamme. Jonkin aikaa mietittyäni päädyin siihen, että jotta voi kokea olevansa rakastettu, on koettava olevansa turvassa. Usein kaipauksemme tulla rakastetuiksi liittyy sitä tiedostamattamme juuri turvallisuuden tunteeseen. Jokainen meistä haluaa olla arvostettu ja hyväksytty sellaisena kuin on. Jokainen haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi – rakastetuksi. Ja kun meistä pidetään, olemme aina jollain tavalla turvassa – jollain tavalla koskemattomia, oli kyseessä vanhemmat, aviopuoliso, ystävä tai kuka tahansa meille tunnetasolla tärkeä ihminen.
Rakkauden lisäksi toinen perustarpeemme on siis kokea turvallisuutta. Etsimme sitä kaikessa mitä olemme, mitä teemme ja miten käyttäydymme. Etsimme sitä kaikessa, minne kuljemme ja mitä opimme. Kukaan ei halua eikä voikaan elää turvattomuudessa, minkä vuoksi hakeudumme itsellemme luontaisiin tilanteisiin, niiden ihmisten seuraan, jotka hyväksyvät meidät sellaisina kuin olemme ja sellaisille poluille, joiden reitit tiedämme jo valmiiksi, koska torjutuksi tuleminen on turvattomuutta pahimmillaan. On paljon helpompaa elää helpossa ja turvallisessa kuin uudessa ja tuntemattomassa. Luulen, että siksi suurin osa käyttäytymistavoistamme ja valinnoistamme perustuu siihen, miten turvassa tunnemme olevamme ja miten tottuneita niihin olemme. Muutokseen liittyy aina pelko turvattomuudesta ja torjutuksi tulemisesta, joten teemme alitajuisesti päätökset sen mukaan, mikä ei riskeeraa tätä tunnetta. Pukeudumme samanlaisiin vaatteisiin kuin aina ennenkin, tai kuin mihin toiset pukeutuvat, jatkamme samaa työtä vaikkei se palvelisi enää todellisia unelmiamme, emme hakeudu uusiin kaveriporukoihin koska pelkäämme että joudumme luopumaan vanhoista. Oikeastaan kaikki mitä teemme liittyy jollain tavalla siihen, että haluamme kokea olevamme turvassa ja arvostettuja, ja haluamme ottaa mieluummin vastaan kuin luopua mistään jo saavuttamastamme.
On usein hyvä asia, että pyrimme jonkinlaiseen yhdenmukaisuuteen ja että haluamme kokea arvostusta, mutta siitä ei saa tulla oman elämämme tarkoitus. Tarpeemme kokea olevamme turvassa voi näkyä myös siinä, että emme pääse irti meitä itseämme satuttavista asioista, sillä ne tuovat tunteen muuttumattomuudesta, pysyvyydestä ja jatkuvuudesta. Ajattelemme usein olevamme hyväksyttyjä ja rakastettuja vain silloin kuin mikään meissä ei muutu. Ajattelemme lähes poikkeuksetta, että uusi on uhka, joka ei tee meille hyvää, sillä emme voi tietää, mihin se johtaa, millaisia reittejä se aukaisee ja mitä reittejä se sulkee. Lisäksi keskitymme aivan liian usein jälkimmäiseen. Siihen, mitä uusi sulkee pois. Turvallisuus kumpuaa pysyvyydestä. Siitä, että tiedämme olevamme rakastettuja huomennakin. Ja jos emme toimi samalla tavalla kuin aina ennenkin, voimme kokea, että meiltä puuttuu jotain tärkeää. Näin pyrimme kontrolloimaan elämää niin, että siihen liittyy mahdollisimman vähän muutoksia. On helpompaa palata vanhaan kuin aloittaa uutta, vaikka tietäisimme, että se tekee meille hyvää. Esimerkiksi elämäntapoja, ihmissuhteita ja käyttäytymismalleja on vaikea muuttaa, vaikka olisimme lukeneet miljoona artikkelia siitä, mitä kaikkea hyvää se on toisille tuonut.
Luulen, että se johtuu siitä, että tarpeemme tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi on aina yksilöllinen, koska erilaiset asiat tuottaa erilaisille ihmisille mielihyvää. Näin mielessämme on aina ajatus siitä, että mitä jos muutos ei olekaan minulle paras vaihtoehto, mitä jos minä olen jonkinlainen poikkeus, mitä jos kaikki on jo nyt niin hyvin kuin voi olla – ja se on inhimillistä, koska meillä ei ole kuin meidän oma kokemuksemme. Emme voi tietää mitä toiset tuntevat, joten tyydymme omaan tuntemukseemme emmekä osaa unelmoida paremmasta. Olen ollut monta kertaa tilanteessa, jossa toisenlainen valinta olisi varmasti johtanut kestävämpään ja monella tavalla kehittävämpään lopputulokseen, mutta jostain syystä rohkeus todella toimia uudella ja pelottavalla tavalla on ollut vähemmän houkuttelevaa kuin vanhassa pysyminen. Tätä vaikeuttaa myös se, että pidämme lähes poikkeuksetta omia ajatuksiamme parempina ja enemmän oikeina kuin toisten, vaikka juuri toisilta ihmisiltä voisimme saada vahvuutta, rohkeutta ja uusia näkökulmia meille jo tuttuihin, mutta kuitenkin vaikeisiin asioihin.
Näin tarpeemme hakea hyväksyntää voi johtaa siihen, että teemme valintoja, jotka eivät palvele meidän todellisia tarpeitamme. Koska se, mitä haluamme ei aina ole sitä mitä tarvitsemme. Jokainen meistä hakee hyväksyntää toisilta, koska emme voi mitenkään yksin riittää itsellemme. Kyllä, me tarvitsemme toisiamme, mutta meidän ei tarvitse yrittää täyttää toistemme jokaista tarvetta. Usein se, että oppii lapsena ”ansaitsemaan rakkautta”, näkyy myös aikuisuudessa. Se voi olla sitä, että olettaa aina toisen haluavan jonkun vastapalveluksen, tai sitä, että on vilpittömästi kaikille avuksi haluamatta itse mitään takaisin, koska ei omasta mielestään ole sen arvoinen. Suurin osa käyttäytymistavoistamme on peräisin jostain tarpeesta, josta olemme lapsena jääneet vaille ja jota emme ole koskaan oppineet arvostamaan tai jota arvostamme liikaa. Mutta se, mitä olen viime aikoina huomannut, on että mitä enemmän arvostaa itseään, sitä enemmän myös toiset arvostavat sinua. Se, millä tavalla itsestämme ajattelemme, tarttuu myös toisiin. Kaikkein tehokkain keino todistaa toiselle olevansa rakkauden arvoinen onkin siis ehkä se, että rakastaa itseään ja tekee itselleen hyvää, että menestyy siitä huolimatta vaikka tulee torjutuksi.
Emmekä me ihmiset ole ainoita, jotka haluavat olla pidettyjä. Myös eläimillä on vahva tarve tulla rakastetuksi. Lemmikkieläimille rakkaus on usein palkkio siitä, että ne käyttäytyvät haluamallamme tavalla, ja eläimet osaavat käyttäytymisellään todella myös osoittaa rakkautta. Onko meillä ihmisilläkin samanlainen tarve tulla palkituiksi siitä, että rakastamme? Teemmekö hyvää siksi että saisimme sitä itsekin? Toki kaikki hyvä on parhaimmillaan vastavuoroisuutta, ja silloin se on myös itsessään arvokasta ja merkityksellistä, omaa minuuttamme rakentavaa. Koska maailma kuitenkin harvoin on niin vastavuoroinen, moni täyttää vaille jäämisiään ukkoisilla asioilla, kuten päihteillä tai hienolla omaisuudella. Ajattelemme ikään kuin että ne asiat, jotka tuottavat meille hetkellistä mielihyvää, rakastavat meitä takaisin, vaikka niin ei ole. Lopulta katkeroidumme ja uskomme, ettemme ole tarpeeksi arvokkaita, kun asiat eivät rakasta meitä takaisin, vaikka todellisuudessa kieltäydymme itse ottamasta hyvää vastaan. Mielestäni se, ettei ole tullut arvostetuksi voi näkyä myös kateutena ja heijastua siinä, mitä ajattelemme siitä, millaisia meidän tulisi olla ollaksemme enemmän rakastettuja. Kaikenlainen vertailu, kilpailu ja suosion hakeminen johtaa harvoin todelliseen kokemukseen siitä, että on hyvä sellaisena kuin on. Kun kokee olevansa arvostettu, hyväksytty ja rakastettu omana itsenään, sitä ei myöskään tarvitse kyseenalaistaa.
Se, miksi päätin kirjoittaa aiheesta, liittyy jälleen
omiin kokemuksiini ja siihen, miten haemme hyväksyntää ymmärtämättä omia
tarpeitamme. On vaikeaa rakastaa, ja vähintään yhtä vaikeaa olla rakastettu. Ja
lopulta lähes kaikki perustuu siihen, koemmeko olevamme turvassa. Jokainen
muutos, jokainen valinta, päätös, ele ja sana liittyy siihen, minkä koemme
turvalliseksi. Mutta kun on rakastettu ja arvostettu, ei tarvitse miettiä
tuleeko torjutuksi, vaan voi opetella toimimaan oman sydämensä mukaan. En vielä
osaa määrittää mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta varmasti jonkinlaista
tasapainoa antamisen ja vastaanottamisen, rajojen asettamisen ja auttamisen
sekä itsensä ja toisten ajattelemisen välillä. Mutta me olemme matkalla, ihan jokainen, ja se on jo ihmeellistä ja kaunista ja kaikella tavalla rakkauteen kasvattavaa.
Saa jakaa omia pohdintoja aiheesta, kuuntelen ja luen ajatuksianne enemmän kuin mielelläni,
Rakkaudella,
Marika
