Tämä on tärkeä postaus, vaikka tässä on myös paljon henkilökohtaisia asioita lapsuudestani. Koen, että niiden kautta pystyn kuitenkin parhaiten kertomaan, millaista on elää erityisherkkänä maailmassa, jossa käsitteelle vahva on ihan eri määritelmä kuin herkkyys. Jos työskentelet nuorten tai ylipäätään ihmisten kanssa, suosittelen sinua lukemaan tämän. Elämme maailmassa, jossa erityisherkkyydelle ei aina ole tilaa. Toivon, että tämän tekstin kautta löydät erityisherkkänä uuden yhteyden omaan sisimpääsi tai opit ymmärtämään erityisherkkiä ystäviä tai oppilaitasi. Jos kiinnostut aiheesta lisää, olen itse lukenut pari herkkyydestä kertovaa kirjaa, joihin tämäkin teksti osittain pohjautuu: Suvi Bowellanin Ihana Herkkyys ja Elaine N. Aronin Erityisherkän ihmisen harjoituskirja.
Ajattelin pitkään, että minussa on jotain vikaa, ja että olen aivan liian erilainen kuin muut menestyäkseni elämässä. Minusta tuntui, etten riitä kenellekään, etten ole yhtä arvokas kuin muut tai etten jollain tavalla kykene samaan kuin toiset. Minun on myös pakko myöntää, etteivät nämä tunteet ole vieläkään hävinneet minusta. Vakuutin itselleni nuorempana, että on ihan hyvä, että minulla ei ole ystäviä, koska kukaan ei voisi kuitenkaan koskaan pitää minusta. Muistan, että olin lapsena ja nuorena välillä hyvin yksinäinen ja ajattelin paljon asioita – enimmäkseen sitä, mikä minussa on vikana. En pitänyt samanlaisista asioista kuin toiset lapset. Kokonaisuudessaan tulkitsin maailmaa eri tavalla. Tykkäsin kyllä kirjoittaa runoja yksin metsässä, mutta välitunneilla olisin halunnut olla toisten kanssa. Onneksi minulla on aina ollut ihana herkkä sisko kotona, joka ei ole koskaan lakannut ymmärtämästä minua. Muistan kuitenkin edelleen kuinka usein toivoin, että joku, ihan kuka tahansa olisi tullut luokseni ja sanonut, että minussa ei ole mitään vikaa.
Jos erityisherkkyydestä olisi puhuttu silloin, olisin saattanut ymmärtää, että minulla on vain erilainen hermosto, minkä takia koen ja aistin kaiken voimakkaammin, reagoin helposti ärsykkeisiin ja huolehdin koko ajan kaikesta. Elin pitkään aikamoista tunteiden vuoristorataa, mutta pidin kaiken aina sisälläni. En halunnut näyttää, että minuun sattuu, enkä usein uskaltanut nauraa. Opin jo aikaisin, että on parempi olla vahva. Että me elämme maailmassa jossa sellaista vahvuutta arvostetaan. Tulevana pedagogina pidän todella tärkeänä sitä, että jokainen lapsi ja nuori tulee kohdelluksi niin, ettei kenenkään tarvitse tuntea olevansa vääränlainen. Haluan että kenenkään lapsen tai nuoren ei tarvitse opetella uskomaan, että vahvuus tarkoittaisi sitä, ettei saa kokea, tuntea tai elää täysillä omia tarpeitaan kuunnellen.
Herkkyyden ymmärtäminen on antanut minulle hyvin tärkeän työkalun, toisten tarpeiden huomaamisen, ja olen varma, että siitä tulee olemaan minulle kaikkein eniten hyötyä työelämässä ja ihmissuhteissa ja ihan kaikessa. Hyvin harva opettajistani ymmärsi tai välttämättä edes tiesi erityisherkkyydestä. Alakoulussa eräs opettajani sanoi äidilleni, joka siis oli hänen kollegansa, että hyvä vaan, etten ole niiden toisten kanssa, kun olen niin erilainen kuin muut. Vaikka hän tarkoitti sitä hyvällä tavalla, koska ryhmämme oli tosi vaikea ja villi, se ei kuitenkaan helpottanut oloani. Minussa syntyi ajatus, että minun oli selvittävä yksin ja ajattelin, että voin ihan hyvin elää elämäni tarvitsematta ketään toista. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Osa teistä tietää, mihin se lopulta johti.
Erityisherkkyys ei ole mikään harvinaisuus, vaan jopa 15-20 prosenttia ihmisistä on erityisherkkiä. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Aiheeseen perehdyttyäni en ole vielä löytänyt mitään osa-aluetta, joka minussa ei olisi herkkää. Tunnistan myös nopeasti toisissa ihmisissä herkkyyden, vaikka kaikki joille sen olen kertonut, eivät itse ole sitä nähneet. Tässä harvoin kuitenkaan erehdyn. Kannustan jokaista siihen, että pohtii, voiko elämä olla siksi tuntunut välillä niin haastavalta, että on yksinkertaisesti erityisherkkä. En väitä, että ei-herkkien elämä olisi jotenkin helpompaa, vaan haluan kannustaa erityisherkkiä pysähtymään ja kuuntelemaan omia tarpeitaan, sillä ne voivat olla erilaiset kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Kannustan jokaista pohtimaan, voiko olla niin, että juuri sinussa ei ole koskaan ollut mitään vikaa, vaikka oletkin tottunut elämään siinä uskossa.
Haluan nyt kertoa teille joitain kokemuksiani erityisherkkyydestä ja toivon, että jaatte myös omia kokemuksianne kanssani. Ensinnäkin, minulla on todella vahva tuntoaisti ja olen erittäin kipuherkkä. Jos äiti yrittää laittaa hiuksiani illalla kymmenen jälkeen, minuun voi tuskin koskea. Etenkin silloin kun olen väsynyt, tunnen ihan kaiken. Välillä jopa kosketus sattuu. Pienenä minulle valitettiin usein siitä, että eihän noin pienen haavan takia voi alkaa itkemään, että eihän se voi sattua. Mutta minuun sattui. Minuun sattui hyvin usein ja tunnen edelleen hyvin helposti kaikki kehon pienimmätkin muutokset ja kiputilat. Erityisherkkä reagoi voimakkaasti myös muihin sisäisiin ärsykkeisiin, kuten väsymykseen, stressiin, lämpötilaan ja ajatuksiin. Koska erityisherkkä on usein myös aisteiltaan tavallista herkempi, ympäristön melu, äänet, hajut ja valo aiheuttavat voimakkaampia sisäisiä reaktioita. Kaikki jotka ovat joutuneet, tai saaneet, elää kanssani, tietävät hyvin kuinka nopeasti nämä vaikuttavat minuun. Tätä harvoin ymmärretään esimerkiksi työpaikoilla, mikä johtaa siihen, että erityisherkät ylivirittyy ja väsyy, eivätkä voi suoriutua täydellä potentiaalillaan. Koska erityisherkkä voi optimaalisissa olosuhteissa olla todella menestyvä, vahva ja viisas.
Suorituskeskeinen maailma saa herkän ihmisen uupumaan nopeasti, sillä ärsykkeitä ja informaatiota on kaikkialla, minkä lisäksi herkät ovat usein hyvin empaattisia ja auttamishaluisia eivätkä halua koskaan sanoa millekään tai kenellekään ei. Herkät lapset, jotka ovat joutuneet kokemaan vaikean lapsuuden esimerkiksi alkoholismin, mielenterveyden häiriöiden tai muun vastoinkäymisen aiheuttamaa turvattomuutta, ovat saattaneet jo lapsena ajautua jatkuvaan stressitilaan, mikä näkyy aikuisuudessa uupumuksena, ylisuorittamisena ja epäonnistumisen pelkona, tai ainakin koen itse näin. Herkät lapset ovat kuitenkin samalla kehittyneet taitaviksi toisten tunteiden ja kehonkielen tulkitsijoiksi. Huomaan itse todella helposti, pidetäänkö minusta ja usein tiedän kyllä, olenko tervetullut jonnekin vai en. Joskus, jos olen todella väsynyt tai muuten vaan ärsyyntynyt, saattaa tuntua, että kukaan ei pidä minusta, mutta pääosin olen oppinut tunnistamaan toisten suhtautumisen minuun aika helposti. Aistin, jos joku on minulle kateellinen tai jos häiritsen jotain. Aistin myös, jos joku välittää minusta tai haluaa minulle hyvää.
Herkkyys ei todellakaan tarkoita, että olisi heikko. Päinvastoin, herkkä voi olla ihan suunnattoman vahva ja peräänantamaton. Ja olisi ihanaa, jos yhteiskunnassa ymmärrettäisiin ja osattaisiin myös tulkita herkkyys vahvuutena. Toisten ihmisten tunnetila vaikuttaa hyvin paljon herkän ihmisen omaan mielialaan. Välillä on käveltävä katse suoraan eteenpäin, niin ettei ohikulkijoiden tunteet vaan ehdi tarttumaan. On raskasta kantaa jokaisen jokaista huolta ja napata jatkuvasti tunnetiloja ympäristöstä. Välillä aamu alkaa tosi iloisesti, mutta toisten ihmisten negatiivisuus saa huonolle mielelle, vaikka kuinka yrittäisi olla välittämättä. Myös kiire ja jatkuva tehtävien tekeminen saattaa ajaa herkän loppuun, sillä herkät ihmiset ovat usein tunnollisia, jolloin voimavarat eivät riitä tehtävien tekemiseen huolella ja rauhassa. Mutta jos herkkä saa paneutua tekemiseensä täysillä, lopputulos voi olla todella upea.
Eritysherkät eivät välttämättä ole keskittymiskyvyltään kaikkein parhaita, jos ympäristössä tapahtuu paljon kaikkea muuta. Kahviloissa kiinnitän paljon huomiota toisiin ihmisiin ja alan pohtia millaisen elämän he ovat eläneet, - silloinkin kun minulla on seuraa. Kuuntelen usein vahingossakin tavallaan puoliksi, jos ympärillä tapahtuu paljon, sillä kiinnostus ihmisiä kohtaan on yksinkertaisesti niin suuri. Työskennellessä en saa mitään aikaan, jos puhelin on lähettyvillä ja junassa minua ärsyttää suunnattomasti jos joku puhuu kun yritän lukea. Kiinnitän myös huomiota siihen, mitä ohikulkevat ihmiset puhuvat ja huomaan heti, jos joku polttaa lähelläni tupakkaa. Sitä en kestä ollenkaan.
Erityisherkät pohtivat usein paljon ja heillä on rikas sisäinen maailma. Lapsena minulla oli ainakin sata mielikuvitusystävää, joilla kaikilla oli omia mielipiteitä ja oma persoonallisuutensa. Muistan heistä jokaisen hyvin vieläkin. Meillä oli lapsena siskoni kanssa myös tiukka aikataulu, milloin tiettyjen mielikuvitushenkilöiden piti olla jossain harrastuksessa, ja saatoimme päivän aikana vaihtaa ainakin neljän eri lajin välillä. Tämä oli siis ennen kuin aloitin tanssin. Minulla on aina ollut niin vilkas mielikuvitus, että minulla tai minun kanssani ei oikeastaan koskaan ole ollut tylsää. Vaikka ulkopuolisten mielestä saatan vaikuttaa vakavalta ja varautuneelta, kun pääsen vauhtiin, en ole sitä ollenkaan. Sisäinen maailmani on kuitenkin välillä niin täysi, että hetkeen keskittyminen tuottaa vaikeuksia. On haastavaa olla läsnä hetkessä ja vaan yksinkertaisesti nauttia elämästä. Olen viime aikoina todennut, että hetkessä eläminen on minulle lähes mahdotonta, joten jos jollain on siihen vinkkejä, niin saa jakaa.
Rikas sisäinen maailma näkyy myös siinä, että unelmoin todella paljon. Elän unelmoinnilla. Minulla on ainakin miljoona ideaa siitä, millaisen elämän elän, koska silloin ainakin jonkun on osuttava oikeaan. Ajattelen paljon syvällisiä asioita. Kirjoitin jo pienenä runoja siitä, millä kaikilla tavoilla maailmaa tulisi muuttaa, jotta se olisi parempi. Rakastankin syvällisiä keskusteluja ihmisten kanssa. Ne antavat paljon voimaa. En osaa ollenkaan small talkia, vaan tarkkailen ja kuuntelen silloin mieluummin. Mutta jos jonkun kanssa löytää syvällisen yhteyden, alan täristä onnesta ja innostuksesta. Etenkin pienenä minulla oli aivan mieletön kyky eläytyä ja tuntea. Jos olin onnellinen, olisin voinut hyppiä kuuhun asti, kun taas suru vei kaikki voimat. Itken vieläkin tosi helposti, itken usein myös ilosta, mutta toisten kanssa yritän peittää sen. Ehkä juuri tunteiden tukahduttaminen on saanut aikaan sen, että en enää koe ihan samanlaisia elämyksiä kuin silloin pienenä. Enkä varmasti ole ainoa.
Erityisherkät tavoittelevat usein täydellisyyttä ja pyrkivät välttämään virheitä. Luulen, että se johtuu siitä, että kaikki tunteet, myös häpeä, ovat tosi voimakkaita, ja niiden kokemista yksinkertaisesti yrittää välttää. Tuntuu, että yhdessä vaiheessa koin häpeää ihan tosi pienistä asioista, välillä jopa siitä että olin olemassa ja sen saattoi hyvinkin helposti nähdä kasvoiltani. Herkkä myös säikähtää helposti. Uusin perheenjäsenemme Pou on todella säikky ja tarkkaavainen koira, joten olen vahvasti pohtinut, että hän on varmaan erityisherkkä yksilö. Meillä on Poun kanssa myös joku syvällinen yhteys, jota on vaikea selittää. Ja siis ei vaan koirien kanssa, vaan myös ihmisten kanssa syntyy helposti sellainen yhteys, että tiedän heti, että herkkyys on se, joka meitä yhdistää.
Tanssipedagogina on tärkeää ymmärtää, että tarkkailun alla työskentely ja testaaminen laskee herkän suorituskykyä. Olen itse opetellut esiintymistä, esitelmien pitämistä ja kisaamista tai kameran edessä olemista tosi paljon ja välillä vaan käy niin, että unohdan kaiken ja menen ihan paniikkiin, kun taas välillä onnistun yllättävän hyvin. Uskon, että tässä auttaa ainoastaan siedätys. On yksinkertaisesti mentävä juuri niihin tilanteisiin, joissa tuntuu että jalat pettää alta, ääni värisee ja kasvot punottaa, koska millään muulla se ei helpotu. Kun siskoni oli pieni, hän ei suostunut koskaan lukemaan ääneen opettajalle, vaikka osasi lukea ikäisiään paljon paremmin. Uskon, että tämä oli selkeä merkki erityisherkkyydestä ja siitä, miten painostus on ehkä kaikkein viimeisin keino saada erityisherkästä jotain irti. Olemme molemmat edelleen sosiaalisissa tilanteissa mieluummin tarkkailijoita ja huomion keskipisteeksi joutuminen on meidän molempien epämukavuusalueella.
Kaikki erityisherkät eivät kuitenkaan ole introverttejä, vaan noin 30 prosenttia erityisherkistä on ekstroverttejä. Jatkuvasti sosiaalisissa tilanteissa oleminen usein kuitenkin kuormittaa herkkää ihmistä nopeammin ja huomaan ainakin itse tarvitsevani aikaa myös itsekseni. Haluaisin myös oppia nauttimaan enemmän omasta seurastani, mutta se onkin jo ihan toinen tarina. Erityisherkillä voi olla paljon tuttuja, mutta sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi oikeasti jutella syvällisiä asioita, on usein vain muutama. Kohtaamisissa erityisherkkä pyrkii usein välttämään konflikteja ja päätyy siksi helposti miellyttämään toisia ja unohtaa omat tarpeensa. Herkkä suhtautuu myös kritiikkiin vakavammin ja ainakin itse huomaan pohtivani paljon enemmän omia puutteitani kuin sitä mitä jo osaan. Minua pelottaa usein, että yhtäkkiä kaikki huomaavatkin, kuinka riittämätön olen.
Tästä tuleekin aika pitkä postaus, I know, mutta vielä on muutama tärkeä asia kertomatta. Herkkä aistii kehonsa muutokset helposti ja siksi moni erityisherkkä elää mieluummin ikään kuin kehonsa ulkopuolella. Etenkin nuoruudessa erityisherkkiä tulisi opettaa olemaan armollisia keholleen, koska vaikka herkkyys mahdollistaisi ihan mielettömän taidon kuunnella omaa kehoa, moni herkkä päätyy vihaamaan sitä ja muokkaamaan sitä. Kehollisuus voi kuitenkin olla suuri voimavara, jos sitä oppii arvostamaan. Koska herkän ajatusmaailma on niin runsas ja mielessä saattaa pyöriä samaan aikaan miljoona asiaa, tuntuu kehon kuunteleminen ehkä jopa mahdottomalta, mistä saattaa johtua se, että omasta kehostaan elää mieluummin ikään kuin irrallaan. Myös tietyt ruoka-aineet tai lääkkeet voivat vaikuttaa herkemmin. Itse en ole esimerkiksi koskaan elämässäni pystynyt syömään yhtäkään särkylääkettä, koska saan kaikista lääkkeistä ihan valtavan määrän ikäviä sivuvaikutuksia.
Koska herkät ihmiset pohtivat paljon, he ovat usein myös tosi luovia. Minulla oli jo pienenä vahva sisäinen palo luovuuteen. Minun oli pakko päästä toteuttamaan itseäni monin eri tavin, kuten kirjoittamalla ja tanssimalla, piirtämällä ja askartelemalla. Kirjoitin ensimmäisen kirjani kuudennella luokalla. Minulla oli tunne, että minun on pakko saada aikaan jotain merkittävää ja luovaa, ja ennen kaikkea nautin siitä. Tein myös paljon koreografioita, jotka esitimme siskoni kanssa olohuoneen lattialla jouluisin. Kerran sain päähäni, että leivomme ja kutsumme myös naapurit paikalle pääsymaksua vastaan. Vaikka esitykset olivat alkeellisia, se oli ehkä taiteilijaurani alku. Kaikenlainen taiteellisuus on monelle erityisherkälle luontaista ja jopa välttämättömyys, vaikka tässäkin on paljon poikkeuksia. Herkälle on usein myös tärkeää, että omalla taiteella on joku yhteiskunnallinen tai muu tärkeä merkitys tai sanoma, mikä pitää ainakin omalla kohdallani hyvin paikkansa.
Myös luonto on monille erityisherkille tärkeää ja minulle on ainakin jo lapsena syntynyt ihan erityinen suhde luontoon ja metsään, sillä vietimme metsässä siskoni kanssa oikeastaan kaiken vapaa-aikamme. Loimme sinne ihan toisen maailman ja olimme siellä ihan eri ihmisiä, tai emme edes ihmisiä, vaan kutsuimme itseämme metsäläisiksi. Olen itse sellainen erityisherkkä, että tylsistyn helposti. Haluan koko ajan vaihtelua, tekemistä ja uusia haasteita. Minulla on valtava tiedonjano ja kokeilen mielelläni uutta vaikka jännittäisikin. Ehkä siksi rakastamme siskoni kanssa retkeilyä ja tutkimusmatkailua. Parasta on, kun ei yhtään tiedä määränpäätä, ainoastaan sen, että edessä on matka, joka voi tuoda jotain ihanaa ja kaunista tullessaan. Moni erityisherkkä ei kuitenkaan kaipaa elämäänsä juurikaan vaihtelua, vaan on paljon myös heitä, jotka kaipaavat tasaista ja turvallista elämää.
Koen, että ymmärsin lapsena paljon siitä mitä ympärilläni tapahtui. Selitin ja selitän edelleen itselleni ääneen mitä on tapahtunut ja miten minusta on ehkä ajateltu. Puhun usein itselleni ja itsekseni. Herkkä reagoi vahvasti siihen, jos hän joutuu jatkuvasti väärinymmärretyksi tai jos hän saa paljon negatiivista palautetta ympäristöstään. Uskon siihen, että positiivinen ja kannustava palaute ja asenne vie paljon pidemmälle kuin negatiiviset uskomukset. Sitä aion myös tulevana pedagogina viedä eteenpäin. En vain siksi, etten halua koskaan satuttaa ketään, vaan myös siksi, että se tekee ihmeitä oppimiselle ja ennen kaikkea oppimishalulle! Koen, että olen itse kehittynyt tanssijana aina eniten silloin, kun olen kokenut tulleeni nähdyksi ja arvostetuksi, ja kun minuun on uskottu. Ja se on jotain, mitä voin ja aion antaa myös toisille.
Jos erityisherkän herkkyyttä ei tueta eikä ymmärretä, hän voi tukahduttaa tuntemuksensa ja kovettaa itsensä. Vaikka jotkut sanoo, että elämä on niin julmaa, että siltä pitää kovettaa itsensä, niin ei, ei tarvitse. Jokaisesta hetkestä voi nauttia kaikilla aisteilla ja sitten kun sattuu, niin sattuu. Pian taas naurattaa ja kaikki on hyvin. Jos kovettaa itsensä, ei opi koskaan kuuntelemaan intuitiotaan tai antautumaan onnellisuuden syleilyyn. Voisin kirjoittaa intuitiosta jopa kokonaisen kirjan, niin suuri osa siitä on tullut omaa elämääni ja valintojani. Tuntuu, että intuitio on kertonut minulle kaikki hyvät päätökseni ja ideani. Kuuntelen sitä nykyään usein.
Tässä on paljon asiaa, joten yhteenvetona voisin sanoa, että erityisherkkyys on synnynnäinen piirre, joka saa yksilön käsittelemään ympäristön tietoa syvällisemmin. Erityisherkkä ylivirittyy helpommin ja sellaiset herkät, joiden lapsuus on ollut ongelmallinen, ovat aikuisuudessa tavallista huolestuneempia tai ahdistuneempia. Erityisherkkä harkitsee tarkkaan ennen toimintaa ja on usein kunnianhimoinen ja tunnollinen tavoitteen saavuttamisessa. Monet erityisherkät tylsistyvät helposti ja ovat uteliaita ja aktiivisia, mutta toiset erityisherkät rakastavat ennakoimattomuutta eivätkä ole lainkaan elämyshaluisia. Ne erityisherkät, joilla on ollut haastava lapsuus, ovat usein ujoja. Herkkä ylivirittyy helposti vuorovaikutustilanteessa, minkä takia herkät ovat usein tarkkailijoita. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei heillä olisi sanottavaa – etenkin ryhmässä on vaan todella vaikeaa ennättää sanoa asiansa ennen kuin aihe menee ohi.
Erityisherkällä on runsas sisäinen maailma, jota ei välttämättä näe ollenkaan ulospäin. Erityisherkkä kokee paljon ja voimakkaasti, aistii ja tarkkailee ympäristöään, ja ymmärtää syvällisiä syy-seuraussuhteita. Herkät rakastavat syvällisiä keskusteluja ja taidetta. He huolehtivat, ovat auttamishaluisia ja pohtivat usein pitkään sitä, mitä ovat sanoneet ja miten toiset ovat tilanteessa käyttäytyneet. He tulkitsevat tarkasti eleitä, ilmeitä ja kehonkieltä ja ovat kiinnostuneita ihmisistä ja ihmisyydestä. Mutta he kuormittuvat myös helposti, uupuvat paineiden alle eivätkä välttämättä pysy muun yhteiskunnan tahdissa. He ylivirittyvät ja päätyvät sitä kautta alisuoriutumaan tai sitten heistä voi kasvaa ylisuorittavia perfektionisteja, jotka pelkäävät epäonnistumisia. Mutta parhaimmillaan erityisherkät ovat pohtijoita, uuden luojia, auttajia ja taiteilijoita, jotka tulkitsevat syvällisesti maailmaa ja jättävät siihen jäljen joka koskettaa.
Toivon, että voin käyttää erityisherkkyyttäni tulevaisuudessa etenkin opettamisessa ja taiteellisessa työssä. Koen, että se, minkä oman herkkyyteni ymmärtäminen on antanut minulle, on kyky ymmärtää erilaisia ihmisiä ja heidän tarpeitaan. Haluan oppia tulkitsemaan, missä yksilö on jäänyt vaille ja millaista kohtelua hän tarvitsee – millaisesta ohjaamisesta olisi hänelle kaikkein eniten hyötyä. Tanssinopettajana on äärettömän tärkeää vastata yksilöiden tarpeisiin ja nähdä jokainen omista lähtökohdistaan. Jos löytää yhteyden ihmisiin, heitä on helpompaa ohjata ja auttaa. Vaikka erityisherkkyys on kieltämättä välillä ärsyttävää ja haastavaa, olen jotenkin oppinut näkemään sen suurena vahvuutena, ja tiedän, että jos perehdyn siihen ja omiin tavoitteisiini vielä enemmän, opin myös käyttämään sitä paremmin apuvälineenä elämässä. Herkkyys on vahvuutta ihan yhtä lailla kuin itsevarmuus, sinnikkyys tai suvaitsevuus. Vaalitaan sitä yhdessä, koska uskokaa tai älkää, maailma tarvitsee kipeästi juuri sinun herkkyyttäsi.
- Marika
