Ajatelkaa, nyt on jo kesäkuu! Pitkästä aikaa
kirjoittelen taas tännekin. Kiire on ollut ja tällä viikolla alkoi kesätyöt.
Aamuherätykset kolmelta aamulla (tai yöllä) vie selvästi voimia, joten voi
olla, etten ehdi juuri kirjoitella tai pohtia kesällä mitään ylimääräistä,
vaikka toiveissa olisikin tasapainoinen ja hyvin rytmitetty kesä. Vaikka olen
tosi kiitollinen siitä, että sain kesäksi töitä, toivon, ettei se vie liikaa
aikaa palautumiselta. Onneksi alkukesän sai kuitenkin viettää ainakin puoliksi
lomaillen. Tämä postaus käsittelee siis palautumista, jaksamista, ajankäyttöä
ja siihen liittyviä pohdintoja sekä sivuaa vähän ryhmä- että itseopiskelusta.
Jokaisella on varmasti ollut poikkeuksellinen kevät
– toisilla raskaampi, toisilla helpompi. Minun kevääni on ollut tosi kiireinen,
vaikka ei ole konkreettisesti tarvinnutkaan matkustaa minnekään. Tanssin
opiskelu etänä osoittautui mahdolliseksi, mutta haastavaksi. Luulen, että tänä
keväänä moni on joutunut tekemään tosi paljon oman oppimisen eteen.
Etäopiskelussa on se huono puoli, että kun ei kerrota selvästi, kuinka paljon
tehtävään tulee käyttää aikaa ja voimavaroja, niin ainakin itse teen ne sitten
vähän liiankin huolella ja perusteellisesti. Tietysti siinä oppii enemmän,
mutta se on samalla myös aika kuluttavaa. Kysymys siitä, onko riittävän hyvä ja
mikä on riittävän hyvä, onkin ollut tänä keväänä hyvin keskiössä.
Haluan silti sanoa tästä keväästä myös jotain
positiivista. Ensinnäkin kevään opintojakso meni minulla koulussa tosi hyvin ja
sain opettajilta niin hyvää palautetta, että niitä kuunnellessa tuli kyyneleet
silmiin. Tällaisessa oppimistavassa pystyy antamaan jokaiselle palautetta tosi
yksilöllisesti ja oppimispäiväkirjoista näkee hyvin motivaation ja kyvyn
itsereflektioon eri tavalla kuin ryhmässä tanssiessa ja työskennellessä. Luulen,
että nyt jokaisella on varmasti ollut myös enemmän vastuuta omasta
oppimisestaan ja jokaisen on ehkä jollakin tavalla ollut pakko pysähtyä
pohtimaan omaa tapaansa oppia ja omaksua asioita. Usein aktiivinen oma
työstäminen, oli se sitten mitä tahansa, johtaa hyviin lopputuloksiin ja
ainakin jonkun taidon kehittymiseen. Ja siis mikään ei motivoi yrittämään yhtä
paljon kuin kannustava ja rohkaiseva palaut!. Aina kun siihen on mahdollisuus,
suosittelen siis jokaiselle lämpimästi kauniiden sanojen ja positiivisen
palautteen antamista lähellä oleville ja työskenteleville. Ketään tai mitään ei
pidä ottaa itsestään selvyytenä. Kirjoitin yhdessä vaiheessa pitkään
kiitollisuuspäiväkirjaa, ja jos itsensä tai oman elämänsä hyväksymisessä on
vaikeuksia, suosittelen sitä lämpimästi. Kaikilla on varmasti paljon ihania ja
välittäviä ihmisiä sekä voimaannuttavia asioita ympärillään – kunhan vain
avaamme niille silmämme.
Koen, että olen tänä keväänä myös löytänyt paljon
uutta opettamisesta, kun sain tehdä opetusvideoita baletista ja kehonhuollosta
edellisen tanssikouluni, Elementin oppilaille. Myös videoiden editointi ja
etätunnit ovat tulleet monelle hyvin tutuiksi. Uskon, että kaikki poikkeustilat
– tapahtuvat ne sitten meille itselle tai koko maailmalle – opettavat aina
uutta. Moni ei salli tai halua tehdä asioita toisin ennen kuin vanha viedään
alta ja toimintatapoja on pakko muuttaa. Vaikka päämäärät säilyvät, niin tavat oppia,
kehittyä ja kasvaa monipuolistuvat ja muuttavat muotoaan. Kun yhteisöllisyys ja
toiset ihmiset puuttuvat ympäriltä, myös omaa motivaatiota jaksaa ja yrittää
täysillä on ehkä opittava hakemaan jostain muualta. En tiedä kuinka monella omaehtoinen
työskentely on herättänyt sisäisen motivaation, mutta ainakin tietoisuus siitä,
mikä on tärkeää ja mikä auttaa jaksamaan, on varmasti syntynyt.
Toinen positiivinen asia on se, että nyt on voinut
todella nauttia aurinkoisesta ulkoilmasta ja löytää uudenlaisia tapoja liikkua
ja harjoitella myös tanssissa vaadittavia taitoja. Olen tänä keväänä treenannut
usein portailla sekä pyöräillyt ja lenkkeillyt paljon. Lepopäiviä ei ole juuri
ehtinyt kertymään. En tiedä onko kukaan muu huomannut samaa itsessään, mutta
minun on tosi vaikeaa pysähtyä sitten kun pääsen vauhtiin. Vaikka nyt olisi
ollut hyvää aikaa rentoutua kotona, minulla on ollut koko ajan tarve lähteä
jonnekin ja tehdä jotain – harjoitella jotain tai oppia uutta. Nykyään
ajatellaan helposti niin, ettei haluta minkään menevän ohi, vaan kaikkeen pitää
jollain tavalla tarttua, vaikka johonkin tiettyyn keskittyminen antaisi usein
enemmän.
Kesä tuli lopulta yllättävän nopeasti. Tänä vuonna
raja kevään ja kesän välillä on ollut tosi häilyvä. Vasta viime päivinä on
alkanut tuntumaan, että nyt oikeasti on se sama kuukausi kuin vuosi sitten.
Lomaa minulla ei tänä kesänä ole ollenkaan, kun sain kesätöitä siivousfirmasta
ja suoritan ihan super paljon kesäopintoja. Vähän jännittää, miten kesän
jaksaa, kun kevätkin oli niin intensiivinen. Mietin, että haastaisin itseni
kesällä joka päivä pysähtymään edes 10-15 minuutiksi niin, että istuisin vaikka
puutarhakeinussa tai keskellä metsää enkä tekisi yhtään mitään. En ole vielä
aloittanut haastetta, mutta kerron kesän lopussa, miten onnistuin tai maltoinko
yrittää ollenkaan. Jos ajatukset kulkee vuoristorataa ja koko ajan tuntuu, että
jotain hyödyllistä pitää saada aikaan, suosittelen myös testaamaan luovaa
kirjoittamista, niin että kirjoittaa konkreettisesti paperille kaiken, mitä
tulee mieleen ihan vain itselleen. Niiden ei tarvitse olla kokonaisia lauseita
eikä tavoitteena todellakaan ole mikään novelli, vaan olennaista on kaiken sen
tiedostaminen, mitä meille juuri tällä hetkellä kuuluu ja millaisten asioiden
pohtimiseen käytämme aikaa.
Käytämme usein liikaa aikaa kaikkeen turhaan.
Turhalla asialla en siis todellakaan tarkoita esimerkiksi puhelimen selailua
tai television katsomista, jos ne rentouttavat ja koemme tarvitsevamme niitä. Usein
tavallaan tarvitsemmekin. Tarkoitan ehkä enemmän kuormittavia ajatuksia ja
sellaista itseanalyysiä, joka ei palvele meitä enää. On todella vaikeaa elää
täysillä ja nauttia elämästä, jos koko ajan pohtii, mitä on tehnyt väärin tai
mitä tulisi tehdä seuraavaksi. Minulla ei ole mitään vinkkiä, miten omia
ajatusmalleja voi muuttaa tai miten kuormittavia asioita voi unohtaa, mutta
luulen, että itsensä hyväksymisellä on suuri merkitys siinä, kuinka paljon
voimavaroja käytämme siihen, että käymme läpi niitä vaikeita ajatuksia, jotka
eivät välttämättä millään tavalla liity hyvinvointiimme tai ainakaan vahvista
sitä. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos lakkaamme ajattelemasta niitä
asioita, jotka eivät tee meitä onnellisiksi?
Etäopiskelu on varmasti synnyttänyt myös jonkin
verran vertailua. Joku jaksaa enemmän ja pystyy parempaan kuin toinen – joku
haluaa käyttää enemmän aikaa omaan oleiluun, kun toinen tekee yhtä asiaa monta
viikkoa. Itse olen ihminen, jolla on tarve suorittaa ja suoriutua ihan kaikesta
niin hyvin kuin vain on mitenkään mahdollista. Väitän kuitenkin, että on suuri
rikkaus osata tehdä asiat nopeasti ja riittävällä tavalla, niin, etteivät ne
kuormita liikaa. On rikkaus osata arvioida omat voimavarat ja jättää aikaa myös
itselle ja sille, mistä nauttii. Kaikki ne, jotka pitävät vapaapäiviä ja osaavat
nauttia niistä hetkistä, kun ei tarvitse tehdä mitään, olla mitään tai oppia
mitään, ovat todella vahvoja ja viisaita. Kun kukaan ei kerro, miten meidän
tulee aikamme käyttää, itsetietoisuus ja kyky omien voimavarojen ja vahvuuksien
tunnistamiseen nousee todella suureen rooliin. Kaikki se aika, jonka käytämme
siihen, että maltamme istua autossa tekemättä mitään tai maata sängyssä vielä
hetken pidempään, on arvokasta. Vasta, kun tingimme siitä ajasta, huomaamme,
kuinka suuri vaikutus sillä on jaksamiseen, keskittymiseen ja muutenkin
toimintakykyyn ja siihen, miten onnellisia olemme.
Aika on täynnä valintoja. Voimme viettää aikaa
enemmän läheistemme kanssa tai sitten itseksemme. Voimme käyttää aikamme uuden
harjoitteluun tai sitten olemiseen. Voimme käyttää aikamme siihen, että
mietimme, mitä toiset ajattelevat meistä tai siihen, millaisia arvoja me
haluamme toisille opettaa. Ja kaikki valinnat ovat ihan hyviä. Olennaista on
oppia tunnistamaan omat tarpeensa suhteessa siihen aikaan, mikä meillä on sillä
hetkellä käytettävissä. Joskus on tehokkaampaa olla tekemättä mitään kuin tehdä
väsyneenä. Meillä ei lopulta ole kiire mihinkään. Jos haluaa elää, ei voi
samaan aikaan suorittaa. Omaa elämää ei voi aikatauluttaa minuutteina tai edes
tunteina, koska tarpeemme vaihtuvat. Vaikka tänään tuntuisi, että jaksaa mitä
tahansa, huomenna ei välttämättä pysty mihinkään. Ja se on ihan hyvä. Se on
kehomme ja mielemme tapa kertoa, että kaikki on hyvin ja että olemme yhteydessä
omaan itseemme.
Kun menee tarpeeksi kovaa ja tarpeeksi kauan, kyky
tunnistaa omia sisäisiä viestejä häviää, eikä mitään enää voi tehdä
tehokkaasti. Silloin katoaa valitettavasti myös kyky huomata kaunista ja etsiä
aktiivisesti elämän ihania asioita ja hetkiä. On tärkeää oppia tunnistamaan
omat rajansa, koska silloin myös omat mahdollisuudet on huomattavasti helpompaa
tunnistaa ja hyödyntää. Koska jokaisella on oikeasti ihan hurjan paljon
mahdollisuuksia ja ominaisuuksia, jotka vievät juuri sinne, minne niiden
haluamme meitä johdattavan – jos vain opimme käyttämään niitä omien voimavarojemme
tukena emmekä itseämme vastaan.
Saa laittaa viestiä, kysymyksiä, kokemuksia – ihan mitä
tahansa! Kaikilla on varmasti erilainen kesä tiedossa, mutta jos jollain muulla
on vaikeuksia löytää aikaa ihan vain olemiselle, suosittelen etsimään omia
vahvuuksia ja opettelemaan oman kehon kuuntelemista, koska olemme kaikki
oikeasti sisimmästämme tosi viisaita ja itsensä tunteva huomaa kyllä, milloin
on hyvä puskea kovemmin ja milloin tulee pysähtyä. Saa myös antaa vinkkejä ja
toiveita palautumiseen ja oman ajan löytämiseen – tai ihan mihin muuhun vaan
liittyvää.
Ihanaa ja aurinkoista kesää kaikille teille upeille!
-
- Marika
