Tänään haluaisin kertoa teille jotain kiitollisuudesta. En
usko, että tiedän siitä yhtään enempää kuin kukaan muukaan, sillä kiitollisuuden tunne on hyvin
henkilökohtainen asia. Ajattelin ennemminkin muistuttaa kaikesta siitä, mitä
maailmassa on, jos vaan uskaltaa ja ehtii avata sille silmänsä.
Olen jo pitkään miettinyt, miksemme koskaan opi elämään
hetkessä ja olemaan kiitollisia kaikesta siitä mitä meillä on? Miksemme pysty
katselemaan tähtitaivasta ja vastaanottamaan vieraita katseita tuntien itsemme
kokonaisiksi, kiitollisiksi kaikesta siitä, mitä ympärillämme on ja siitä, mitä
itse olemme? Suurin osa takertuu siihen, minkä on menettänyt sen sijaan, että
keskittyisi siihen, mitä on saavuttanut ja niihin ihmisiin, jotka ovat pysyneet
rinnallamme koko sen ajan. Unohdamme usein ne kaikkein yksinkertaisimmat asiat –
unohdamme tuntea kiitollisuutta siitä, että tunnemme, näemme ja kuulemme,
unohdamme tuntea kiitollisuutta siitä, että olemme ylipäätään olemassa.
Unohdamme, kuinka ihanaa on olla terve ja pystyä tekemään rakastamiamme asioita,
emmekä löydä sitä kauneutta, jota ympärillämme on ja josta myös itse koostumme.
Mutta miksi se on niin vaikeaa? Miksi kiitollisuus on yhä
kadonneempi konsepti nykyajan maailmassa, kun lähes jokaisella on kaikki
tarvittava. Unohdamme ihmiset, jotka rakastavat meitä, mutta muistamme heidät
sitten, kun he eivät enää ole siinä. Unohdamme miltä tuntuu olla vapaa, kun
täytämme itse kaiken aikamme, usein vain siksi, ettemme joutuisi kohtaamaan
ajan rajallisuutta. Miksi tarvitsemme jonkun kertomaan meille, että kaikki on
hyvin, vaikka voisimme ihan yhtä hyvin itse päättää olevamme onnellisia?
Ehkä jos ajattelisimme maailman olevan enemmän niin kuin
arvoitus todellisuuden sijaan, oppisimme löytämään jotain uutta niistäkin
asioista, joita pidämme itsestäänselvyyksinä. Maailma ei avaa oviaan itsestään,
mutta ehkä me voisimme oppia avaamaan itsemme – omat sydämemme ja mielemme
sille ajatukselle, että voimme joka päivä oppia jotain uutta. Löytäisimmekö
sitten sen mitä etsimme? Uskaltaisimmeko sitten luottaa omiin siipiimme ja
lähteä lentämään? Monet eivät uskalla ottaa riskejä, koska he pelkäävät epäonnistuvansa
ja liian moni katkaisee itse omat siipensä, koska he pelkäävät putoavansa.
Mutta mitä kiitollisuus oikeastaan on? Minusta se ei ole vain
tunne, vaan enemmän niin kuin elämäntapa – eikä todellakaan mikään helppo
sellainen! Vaikka olen kuinka yrittänyt olla onnellinen ja kiitollinen, aina ei
vain tunnu siltä, että kaikki on mennyt oikein tai että kaikki on hyvin, vaikka
oikeasti ei olisi mitään syytä pelätä tai olla pettynyt. Tämä on varmaan
kaikille tuttua. Lopulta, kiitollisuus on minusta ehkä tunne siitä, että on
kokonainen, merkityksellinen ja arvokas juuri siinä hetkessä. Ehkä se on tunne
siitä, että on osa jotain suurempaa kokonaisuutta tai usko siitä, että huominen
kantaa ja että siihen voi luottaa. Lopulta mikään ei ole itsestäänselvyys,
nykyajan modernissa maailmassa sitä on vain niin vaikea huomata. Kiitollinen
voi kuitenkin olla siitä vaatimattomasta hymystä, jonka saa tuntemattomalta.
Kiitollinen voi olla niistä sanoista, joita päivän aikana kuulee, niistä
pienistä eleistä, jotka osoittavat, että juuri sinä olet rakastettu.
Kiitollinen voi olla auringonpaisteesta ja yhteisistä muistoista – ihan mistä
vaan.
Jokaisen on kuitenkin löydettävä oma kiitollisuuden tunteensa, vaikka sitä voi tietenkin viljellä hymyllä, sanoilla ja olemalla läsnä. Kiitollisuus löytyy meistä itsestämme, ei ulkopuolelta saatavista asioita. Se on tarttumista tähän hetkeen, itsensä arvostamista ja omien rajojen ylittämistä. Kiitollisuus on elämistä tässä ja nyt, ilman eilisen ja huomisen murheita. Usein meillä ei ole muuta vaihtoehtoa olla onnellisia, kuin tuntemalla kiitollisuutta. Kun opimme huomaamaan kaikki ne pienet asiat, joista maailma koostuu ja joista me itse koostumme, opimme ehkä arvostamaan sitä, mitä teemme ja minkälaisia ympärillämme olevat ihmiset ovat. Opimme ehkä antamaan merkityksen kaikelle sille, mitä olemme saavuttaneet ja näin asettamaan yhä korkeampia tavoitteita, mutta kuitenkin antamaan tilaa myös unelmille ja kaikelle sille, mitä voimme vielä saavuttaa.
- Marika
